Tui­ja Vei­ja

Yli­ag­ro­no­mi Ant­ti Si­pi­lä Vas­ki­ve­del­tä täyt­tää 80 vuot­ta tors­tai­na 30. tam­mi­kuu­ta. Hän on kut­su­nut vä­keä juh­lis­ta­maan merk­ki­päi­vää lau­an­tai­na 1. hel­mi­kuu­ta Vir­tain seu­ra­kun­ta­ta­lol­le pe­rin­tei­sen ta­lon­poi­kais­lou­naan ää­rel­le.

Kos­ken kou­lul­ta ai­ka­naan en­sim­mäi­se­nä op­pi­laa­na kes­ki­kou­luun pon­nis­ta­nut Si­pi­lä sa­noo ole­van­sa etuo­i­keu­tet­tu.

– Se ei näy ve­ro­tu­lois­sa, en­kä tie­dä, mi­ten van­hem­mat ai­ka­naan ajat­te­li­vat, mut­ta en ole kos­kaan ol­lut sel­kä sei­nää vas­ten. Pys­tyin kou­lut­tau­tu­maan ag­ro­no­mik­si ta­lon­poi­kais­taus­tai­se­na ja luo­maan uraa. On­ne­a­kin on ol­lut mat­kas­sa, Si­pi­lä luon­neh­tii.

Vir­roil­la käy­dyn kes­ki­kou­lun jäl­keen Ant­ti ei ha­lun­nut lu­ki­oon, mut­ta van­hem­mat to­te­si­vat, et­tei kou­lun­käyn­ti sii­hen lopu.

– Sain lis­tan maa­ta­lou­sop­pi­lai­tok­sis­ta ja ha­keu­duin niis­tä kau­im­mai­seen, eli Har­jun maan­vil­je­lys­kou­luun Vi­ro­lah­del­le. Val­mis­tuin maan­vil­je­lys­tek­ni­kok­si syk­syl­lä 1963. En­nen ar­mei­jaan me­noa olin ko­to­na muun mu­as­sa han­kin­ta­hak­kui­den met­sä­työn­joh­ta­ja­na ja si­jais­tin pari kuu­kaut­ta on­net­to­muu­des­sa louk­kaan­tu­nut­ta Ha­van­gan kou­lun opet­ta­jaa, Si­pi­lä ker­toi­lee.

– Olen pie­nes­tä pi­tä­en op­pi­nut ar­vos­ta­maan työ­te­koa. Hant­ti­hom­mia ei ole ole­mas­sa­kaan. Kai­ken­lai­nen työ on ar­vo­kas­ta, hän luon­neh­tii.

Ar­mei­jas­sa käy­ty re­ser­viup­see­ri­kou­lu he­rät­ti ha­lun ha­keu­tua lu­ki­oon. Sen hän kävi Tam­pe­reen il­ta­op­pi­kou­lus­sa. Yli­o­pis­ton ovet avau­tui­vat 1969. Ag­ro­no­min pa­pe­rit hän sai kä­teen­sä vuon­na 1981, sil­lä työt ja ti­lan­pi­to hi­das­ti­vat opin­to­ja.

Isännästä opettajaksi

– Opin­not oli­vat hy­väs­sä vai­hees­sa, kun 1974 os­tin ko­ti­ti­lan it­sel­le­ni ja aloin ke­hit­tää sitä. Ko­to­na on jat­ko­so­dan ai­ka­na val­mis­tu­nut Ei­no Ja­la­van suun­nit­te­le­ma na­vet­ta, joka täyt­ti ai­ka­naan sil­loi­set kor­keim­mat tek­ni­set vaa­ti­muk­set.

Kaup­pi­lan ti­lal­le teh­tiin ai­ka­naan Poh­jois-Hä­meen suu­rin kyl­mä­pi­hat­to vuon­na 1975, jos­sa mä­reh­ti 200 teu­ras­nau­taa. Na­vet­taan teh­tiin va­si­koi­den juot­to-osas­to. Kas­va­tet­ta­vat va­si­kat han­kit­tiin pää­ö­sin teu­ras­ta­mon vä­li­tyk­sen kaut­ta. Suo­mes­sa kui­ten­kin he­rät­tiin nau­dan­li­han yli­tuo­tan­toon, jo­ten Si­pi­lä­kin jät­ti li­ha­kar­jan kas­va­tuk­sen.

Sa­maan ai­kaan Vir­roil­le pe­rus­tet­tiin Osa­ran maa­ta­lou­sop­pi­lai­tok­sen si­vu­pis­te vä­li­ai­kai­sen am­ma­til­li­sen kou­lu­tuk­sen jär­jes­tä­mi­sek­si ja Ant­ti pää­si sin­ne vas­taa­vak­si opet­ta­jak­si. Kou­lu toi­mi Jääh­dys­poh­jas­sa kuu­den vuo­den ajan. Si­pi­lä muis­te­lee ai­kaa läm­möl­lä.

– Oli mu­ka­va teh­dä töi­tä ter­ve­jär­kis­ten nuor­ten kans­sa.

Sii­tä al­koi ura­put­ki opet­ta­ja­na ja myö­hem­min reh­to­ri­na, kou­lu­tus­joh­ta­ja­na ja toi­mi­tus­joh­ta­ja­na. Esi­mer­kik­si Tar­vaa­las­sa Saa­ri­jär­vel­lä hän työs­ken­te­li 12 vuot­ta. Teh­tä­vä py­syi sa­ma­na, mut­ta hal­lin­nol­lis­ten muu­tos­ten vuok­si vir­ka­ni­mi­ke vaih­tui use­aan ot­tee­seen.

Yk­si ym­py­rä sul­keu­tui, kun Si­pi­lä meni toi­mi­tus­joh­ta­ja-reh­to­rik­si Har­jun op­pi­mis­kes­kuk­seen Vi­ro­lah­del­le, mis­tä hä­nen maa­ta­lou­den opin­ton­sa oli­vat al­ka­neet yli 40 vuot­ta ai­kai­sem­min. Hän jäi siel­tä eläk­keel­le tam­mi­kuus­sa 2008.

Si­pi­lä kan­nat­taa van­ha­nai­kais­ta lin­ja­or­ga­ni­saa­ti­o­ta.

– Jo­kai­ses­sa ta­los­sa pi­tää ol­la isän­tä, niin jul­kis­hal­lin­nos­sa kuin yk­si­tyi­sel­lä­kin sek­to­ril­la.

Yli­ag­ro­no­min ar­vo­ni­men Si­pi­läl­le ju­nai­li val­ti­o­päi­vä­neu­vos Mik­ko Pe­sä­lä vuon­na 2008. Ar­vo­ni­men luo­vu­tus­ti­lai­suu­des­sa Pe­sä­lä luon­neh­ti An­tin ole­muk­ses­sa ole­van van­han kan­san tuk­ki­lais­ten uit­to­pääl­lik­köä ja ai­mo an­nos she­meik­kaa. Si­pi­lä kun mie­lel­lään veti pää­hän­sä kar­va­ha­tun ja jal­kaan­sa la­pik­kaat.

– Työn ar­vos­tus, vas­tuun­kan­to ja ta­lon­poi­kais­jär­ki sii­vit­tä­kööt toi­mi­am­me, Ant­ti Si­pi­lä nos­taa mo­tok­seen.

Reh­to­ri­na ja joh­ta­ja­na ol­les­saan hän yleen­sä päät­ti pu­heen­sa nii­hin sa­noi­hin. Isän­maal­li­sel­ta puo­lel­ta hän tois­taa ve­te­raa­ni­päi­väl­tä tu­tun lau­seen ”Jot­ta em­me unoh­tai­si, em­me ole unoh­ta­neet”.

Mieli vetää Kannakselle

– Tär­kein har­ras­tuk­se­ni on per­he. Yri­tän au­tel­la ny­kyis­tä isän­tää, poi­kaam­me Las­sia ti­lan pi­dos­sa. Nyt ko­kei­lus­sa on muun mu­as­sa ruis­veh­nää, jon­ka toi­vo­taan kes­tä­vän pa­rem­min kui­via ke­siä.

Si­pi­lä on ol­lut mu­ka­na mo­nis­sa jär­jes­töis­sä ja yh­dis­tyk­sis­sä. Vii­mei­sim­pä­nä töi­tä teet­ti Vas­ki­ve­den ky­läyh­dis­tyk­sen va­lo­kui­tu­han­ke.

Vi­ro­lah­del­la Ant­ti on edel­leen ak­tii­vi­ses­ti mu­ka­na met­säs­tys­seu­ra­toi­min­nas­sa.

– Met­säl­le on syk­syl­lä pääs­tä­vä, vaik­ka en it­se am­mu, vaan olen huol­to­teh­tä­vis­sä. Vi­ro­lah­del­la ol­les­sa­ni py­rin ai­na käy­mään ra­jan ta­ka­na Kar­ja­lan kan­nak­sel­la.

Hän on jär­jes­tä­nyt nel­jä so­ta­his­to­ri­a­mat­kaa Kan­nak­sel­le ja yh­den Kar­hu­mä­keen.

– Siel­lä on jo­tain, mitä me olem­me jo me­net­tä­neet. So­si­a­lis­mi ei ole tap­pa­nut vie­raan­va­rai­suut­ta. Neu­vos­to­lii­ton kaa­dut­tua esi­mer­kik­si tiet ovat pa­ran­tu­neet koko ajan, mut­ta sil­ti siel­lä huo­maa, mi­ten etuo­i­keu­te­tus­sa ase­mas­sa tääl­lä Suo­mes­sa olem­me.

Tar­vaa­lan ai­ka­na puo­lin ja toi­sin teh­ty­jen vie­rai­lu­jen ai­ka­na syn­tyi ys­tä­vyys­suh­tei­ta, jot­ka jat­ku­vat edel­leen.

Var­si­nai­nen nä­kö­a­la­paik­ka oli toi­mia asi­an­tun­ti­ja­na Laa­to­kan Van­han Va­la­mon maa­ta­lou­den uu­del­leen ke­hit­tä­mi­ses­sä.

– Toi­von vie­lä jos­kus pää­se­vä­ni käy­mään Kan­nak­sel­la, Krons­tad­tis­sa ja Laa­to­kal­la. Eten­kin si­kä­läi­set kir­kot ja kirk­ko­mu­siik­ki... Olen niis­sä muu­ta­man tuo­huk­sen sy­tyt­tä­nyt.

Kauppilan vanha isäntä

Ant­ti Si­pi­lä viet­tää vai­mon­sa Mar­jan kans­sa syy­tin­ki­päi­viä Kaup­pi­lan ti­lan van­has­sa tu­vas­sa. Las­sin per­he on re­mon­toi­nut pi­ha­pii­rin toi­ses­ta asuin­ra­ken­nuk­ses­ta ko­din it­sel­leen.

Kaup­pi­lan ti­lan en­sim­mäi­nen asu­kas­kir­ja on vuo­del­ta 1730. Tila lu­nas­tet­tiin pe­rin­tö­ti­lak­si 1830, mut­ta pai­kal­la on asu­nut sa­maa su­kua jo 1500-lu­vul­ta läh­tien. An­tis­ta tuli Kaup­pi­lan kym­me­nes isän­tä, kun hän lu­nas­ti ti­lan van­hem­mil­taan vuon­na 1974.

– Kyl­lä sil­lä on mer­ki­tys­tä, et­tä tila ja talo on ol­lut su­vul­lam­me jo vuo­si­sa­to­jen ajan. Ai­na tila ei ole men­nyt isäl­tä po­jal­le, vaan vä­lil­lä tyt­tä­rien ja si­sa­rus­ten kaut­ta, mut­ta su­vus­sa kui­ten­kin.

Su­ku­pol­vien jat­ku­mo näyt­tää lu­paa­val­ta, sil­lä isoi­sän sil­mä­te­rä, 4-vuo­ti­as po­jan­poi­ka on jo il­moit­ta­nut al­ka­van­sa ti­lan isän­näk­si, kun­han vä­hän vart­tuu. Pik­kui­sän­näl­le syn­tyi si­sar jou­lu­kuun lo­pul­la.

Maa­il­man me­noa Ant­ti kat­se­lee ta­lon­poi­kai­ses­ta vink­ke­lis­tä.

– Ener­gi­ain­ves­toin­nit ovat mah­dol­li­sia, ote­taan niis­tä se hyö­ty, mitä saa­daan. Tek­niik­ka ke­hit­tyy ja maa­il­ma muut­tuu. Toi­von myös, et­tä elin­kei­no­e­lä­mään saa­daan li­sää vo­lyy­mia.