”Jos te an­nat­te toi­sil­le ih­mi­sil­le an­teek­si hei­dän rik­ko­muk­sen­sa, an­taa myös tai­vaal­li­nen Isän­ne teil­le an­teek­si. Mut­ta jos te et­te an­na an­teek­si toi­sil­le, ei Isän­ne­kään an­na an­teek­si tei­dän rik­ko­muk­si­an­ne.”

Sil­lä Ju­ma­la, joka sa­noi ”Lois­ta­koon val­keus pi­mey­des­tä”, on se, joka lois­ti sy­dä­miim­me, et­tä Ju­ma­lan kirk­kau­den tun­te­mi­nen, sen kirk­kau­den, joka lois­taa Kris­tuk­sen kas­vois­sa, le­vit­täi­si va­lo­an­sa. 2Kor. 4:6

”Joka juo mi­nun an­ta­maa­ni vet­tä, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan. Sii­tä ve­des­tä, jota minä an­nan, tu­lee hä­nes­sä läh­de, joka kum­pu­aa ikui­sen elä­män vet­tä.” (Jee­sus) Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mi 4:14 (UK)

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa (Joh.13:16–20) pu­hu­taan Jee­suk­sen lä­het­ti­läis­tä. Kun Jee­sus va­lit­si ope­tus­lap­sen­sa, hän ei va­lin­nut mi­ten­kään eri­tyi­siä ih­mi­siä. Hän kut­sui seu­raan­sa ta­val­li­sia ih­mi­siä, jot­ka oli­vat val­miit läh­te­mään hä­nen mat­kaan­sa, op­pi­maan ja muut­tu­maan hä­nen seu­ras­saan.

Täs­sä maa­il­man ajas­sa on mo­nen­lai­sia asi­oi­ta. Erääs­sä lau­lus­sa lau­le­taan, et­tä ne ih­me­tyt­tä­vät, kum­mas­tut­ta­vat pien­tä kul­ki­jaa. Ih­mei­tä on jo­kai­sel­le, pie­nel­le ja isol­le. En­nen kaik­kea ih­me­tyt­tää Ju­ma­lan ole­mus. Toi­ses­sa lau­lus­sa tu­lee esil­le, et­tä tun­nen suur­ta Ju­ma­laa vain vä­hän.

Vaik­ka hurs­kas seit­se­mäs­ti kaa­tui­si, hän nou­see jäl­leen, mut­ta ju­ma­la­ton sor­tuu on­net­to­muu­teen­sa. Sa­nan­las­kut 24:16 (UK)

”Kii­tos sul­le Ju­ma­la­ni ar­mos­ta­si kai­kes­ta, jota eli­nai­ka­na­ni olen saa­nut tun­tea..”. Tämä kii­tos­vir­si (vir­si 341), joka on ru­kouk­sen muo­dos­sa, on eh­kä eni­ten toi­vot­tu­ja ja lau­let­tu­ja vir­siä. Sitä on lau­let­tu ko­deis­sa, kou­luis­sa ja kir­kois­sa, syn­ty­mä­päi­vil­lä, har­taus­het­kis­sä, kuo­le­van vuo­teen ää­rel­lä, hau­ta­jai­sis­sa, mo­nis­sa eri pai­kois­sa ja ti­lan­teis­sa. Lau­lu si­säl­tää vah­vaa mat­ka­e­väs­tä meil­le jo­kai­sel­le. Kuin­ka tär­ke­ää on kiit­tää kai­kes­ta, vaik­ka lä­hes­kään ai­na se ei ole help­poa. Elä­mäm­me on ko­vin vaih­te­le­vaa, sii­nä riit­tää ko­et­te­le­muk­sia, rie­mun het­kiä ja vä­lil­lä eh­kä jon­kin ai­kaa ta­sai­sem­paa­kin vai­het­ta.

En­si sun­nun­tai­na van­han tes­ta­men­tin teks­tis­sä on pät­kä Ruu­tin ta­ri­nas­ta. Raa­ma­tus­sa on vain kak­si kir­jaa, jot­ka on ni­met­ty kir­jan nais­puo­li­sen pää­hen­ki­lön mu­kaan. Toi­nen oli Is­ra­e­lin kan­saan kuu­lu­va Es­ter, mut­ta Ruut oli mo­a­bi­lai­nen nai­nen. Ruu­tin kir­jas­sa on vain nel­jä lu­kua, mut­ta se on sil­ti tär­keä osa Is­ra­e­lin kan­san his­to­ri­aa.

Jos si­nul­ta ky­sy­tään ket­kä ovat apos­to­lit ni­mel­tä? Mie­tit het­ken ja saa­tat vas­ta­ta ei­kö ne ole Mat­teus, Mar­kus, Luu­kas, Jo­han­nes ja.. Oi­kein osit­tain, nämä ovat evan­ke­lis­to­ja, evan­ke­liu­mien kir­joit­ta­jia, jois­ta Mat­teus ja Jo­han­nes ovat apos­to­le­ja.
Kak­si­tois­ta apos­to­lia oli­vat Jee­suk­sen kut­su­mia ope­tus­lap­sia. Heil­le Jee­sus an­toi teh­tä­vän ja val­tuu­tuk­sen ju­lis­taa evan­ke­liu­mia. Apos­to­lit oli­vat hen­ki­löi­tä, joi­den ju­lis­tuk­sen va­raan ra­ken­tui kirk­ko, sa­no­ma ja vir­ka. Apos­to­li sana mer­kit­see lä­het­ti­läs­tä. Apos­to­lit oli­vat Jee­suk­sen Kris­tuk­sen lä­het­ti­läi­tä, eri­tyi­siä suur­lä­het­ti­läi­tä. He oli­vat ylös­nou­se­muk­sen to­dis­ta­jia, jot­ka sai­vat val­tuu­tuk­sen Her­ral­ta ja voi­man­sa ja ky­kyn­sä Hen­gen vuo­da­tuk­ses­ta.