Mel­kein 20 vuot­ta sit­ten os­tin Tu­rus­ta Maa­ta Nä­ky­vis­sä -fes­ta­reil­ta ran­nek­keen, jos­sa oli kir­jai­met WWJD. Kir­jai­met tu­le­vat sa­nois­ta what would Je­sus do, mitä Jee­sus te­ki­si? Tuo ky­sy­mys on pu­hu­tel­lut mi­nua kaik­ki nämä vuo­det. Elä­män pie­nis­sä ja isois­sa va­lin­nois­sa, ih­mi­siä koh­da­tes­sa ja pää­tök­siä teh­des­sä olen pyr­ki­nyt pa­laut­ta­maan mie­lee­ni tuon ky­sy­myk­sen. 

Kä­ve­li­si­kö Jee­sus apua tar­vit­se­van ohi? Is­tui­si­ko Jee­sus puis­ton­pen­kil­le kuun­te­le­maan ih­mi­sen huo­lia ja mur­hei­ta? Kat­se­li­si­ko Jee­sus vä­li­tun­nil­la kiu­saa­mis­ta si­vus­ta puut­tu­mat­ta sii­hen? An­tai­si­ko Jee­sus omas­ta kuk­ka­ros­taan lan­tin toi­sel­le? Sal­li­si­ko Jee­sus ihan kaik­kien tul­la oma­na it­se­nään kir­kon ovis­ta si­sään? 

Jee­sus ra­kas­ti ja ra­kas­taa. Hän on toi­von­tuo­ja ja rau­han ruh­ti­nas. Hän meni sel­lais­ten ih­mis­ten luok­se, joi­ta muut kat­se­li­vat hal­vek­su­en. Hän koh­ta­si syn­ti­siä, sai­rai­ta, köy­hiä ja avut­to­mia. Hän aut­toi ja teki hy­vää. Rak­kau­des­ta mei­tä koh­taan hän oli val­mis me­ne­mään ris­til­le syn­tiem­me ta­kia. Kun Raa­ma­tus­ta lu­em­me mitä kaik­kea Va­pah­ta­jam­me teki, an­taa se meil­le vas­tauk­sia ky­sy­myk­seen, mitä Jee­sus te­ki­si tänä päi­vä­nä. 

Kul­je­taan eteen­päin Kris­tuk­sen ja­lan­jäl­jis­sä hä­nen tah­to­aan ky­sel­len. Hän an­taa meil­le vas­tauk­sia ja en­nen kaik­kea hän an­taa elä­määm­me tar­koi­tuk­sen sekä pää­mää­rän. 

”Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si, koko sie­lus­ta­si ja mie­les­tä­si. Tämä on käs­kyis­tä suu­rin ja tär­kein. Toi­nen yh­tä tär­keä on tämä: Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si. Näi­den kah­den käs­kyn va­ras­sa ovat laki ja pro­fee­tat.” (Matt. 22: 37–40) 

Joo­na Her­nes­nie­mi

nuo­ri­so­työ­noh­jaa­ja
Vir­tain ev.lut. seu­ra­kun­ta