Hiljattain käymässäni keskustelussa ystäväni totesi suunnilleen näin: ”Eikö Jeesuksen elämä ole tiivistettynä kirjoitettuna Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeihin? Jeesuksen opetuksen ydin oli ja on lähimmäisen rakastaminen – sekä sen ymmärtäminen, mitä hän tarkoitti sanoessaan: ‘Minä olen tie, totuus ja elämä.’”
Voiko evankeliumin sanoman enää tätä paremmin tiivistää?
Jo ennen tätä keskustelua olin pohtinut kirjoitukseni teemaksi Jumalan yhden nimen, ”Minä olen”, merkitystä. Vanhassa testamentissa Jumala ilmestyi Moosekselle ja ilmoitti itsensä samoilla sanoilla.
Kun Jeesus opetuksessaan sanoo: ”Isä ja minä olemme yhtä” ja käyttää itsestään nimeä ”Minä olen”, sen ajan uskonnolliset johtajat ärsyyntyvät. He ymmärtävät, että Jeesus asettaa itsensä Jumalan vertaiseksi. Inhimillisesti heidän reaktionsa on ymmärrettävä – hehän tuntevat hänet puuseppänä, Joosefin poikana.
Eikö kuitenkin juuri uskonnollisten johtajien olisi pitänyt tunnistaa hänet? Olihan hänen tulostaan maailmaan ennustettu.
Johanneksen evankeliumissa Jeesus lausuu seitsemän ”Minä olen” -sanaa itsestään: elämän leipä, maailman valo, lampaiden ovi, hyvä paimen, ylösnousemus ja elämä, tie, totuus ja elämä sekä tosi viinipuu. Näissä ilmaisuissa ”Minä olen” -nimen merkitys avautuu yhä syvemmin.
Hyväksymmekö me nämä Jumalamme nimiksi – sellaisiksi, joista voimme Tuomaan tavoin sanoa: ”Minun Herrani ja Jumalani”? Tuomas lausui nämä sanat Jeesuksesta epäiltyään ensin hänen ylösnousemustaan.
Ilmaus ”tosi viinipuu” kuvaa myös Pyhän Hengen osuutta Jumalan työssä. Jumalan sana vetää ja kutsuu ihmistä luokseen, ja usko syntyy Pyhän Hengen voimasta – me saamme ottaa sen lahjana vastaan. Jeesus lupaa: ”Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.”
Pekka Simojoen laulussa Tunnen suurta Jumalaa vain vähän lauletaan toisessa säkeistössä:
”Uskoa ei synny omin voimin,
ilmaiseksi anova sen saa.
Sitä ansaita ei töin ja toimin,
Jumala sen meille lahjoittaa.”
Timo Linjamaa
Virtain Helluntaiseurakunta