Ys­tä­vän­päi­vä nä­kyy hel­mi­kuus­sa kaup­po­jen hyl­lyil­lä ja so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa sy­dä­min ja ter­veh­dyk­sin.

Mo­nil­le se on iloi­nen juh­la­päi­vä, toi­sil­le eh­kä päi­vä mui­den jou­kos­sa ja toi­sil­le yk­si­näi­syy­den tun­tei­ta he­rät­tä­vä ja vai­kea. Kris­ti­nus­kon nä­kö­kul­mas­ta ys­tä­vän­päi­vä kut­suu kui­ten­kin py­säh­ty­mään yh­den tär­ke­än asi­an ää­rel­le: lä­him­mäi­sen­rak­kau­den. 

Raa­ma­tus­sa ys­tä­vyys ja toi­sen huo­mi­oi­mi­nen ovat kes­kei­siä tee­mo­ja. Jee­sus tii­vis­tää­kin ope­tuk­sen­sa käs­kyyn ra­kas­taa Ju­ma­laa ja lä­him­mäis­tä. Kris­til­li­nen us­ko kut­suu ih­mi­siä ys­tä­vyy­teen, luot­ta­muk­seen ja yh­tey­teen. Lä­him­mäi­sis­tä vä­lit­tä­mi­nen on si­ten tapa tun­tea Ju­ma­lan läs­nä­o­lo ja kas­vat­taa sitä rak­kaut­ta, jos­sa it­se­kin saa le­vä­tä.

Kris­til­li­nen ys­tä­vyys ei tar­koi­ta suu­ria elei­tä tai täy­del­li­siä ih­mis­suh­tei­ta. Usein se nä­kyy pie­nis­sä ar­jen asi­ois­sa: kuun­te­le­mi­ses­sa, ter­veh­dyk­ses­sä, avun tar­jo­a­mi­ses­sa tai sii­nä, et­tä huo­maa yk­si­näi­sen ih­mi­sen.

Ys­tä­vyys on sitä, et­tä kul­je­taan rin­nal­la myös sil­loin, kun elä­mä ei ole help­poa. Ys­tä­vän­päi­vä muis­tut­taa mei­tä myös yh­tei­söl­li­syy­des­tä, joka ei ny­ky­päi­vä­nä ole enää it­ses­tään­sel­vyys. Ku­kaan ei pär­jää yk­sin, ja jo­kai­sel­la on tar­ve tul­la näh­dyk­si ja hy­väk­sy­tyk­si. Jo­kai­nen ih­mi­nen on ar­vo­kas.

Ar­jes­sam­me ys­tä­väl­li­syys ja vä­lit­tä­mi­nen ra­ken­ta­vat yh­teis­tä hy­vää. Ys­tä­vän­päi­vä voi ol­la hyvä het­ki ky­syä, mi­ten it­se voi­sin ol­la toi­sel­le ys­tä­vä: soit­taa pu­he­lun, py­säh­tyä jut­te­le­maan tai ojen­taa aut­ta­van kä­den.

Vä­lit­tä­mi­sel­lä ja pie­nil­lä­kin hy­vil­lä te­oil­la voi ol­la suu­ri mer­ki­tys ys­tä­vän­päi­vä­nä ja kaik­ki­na mui­na­kin päi­vi­nä.

Hy­vää ys­tä­vän­päi­vää!

Har­ri Lep­pä­mä­ki