Miltei kymmenen vuoden ajan Virtain kyläkoulut ovat pitäneet oman turnauksensa sählyssä ja jalkapallossa Killinkosken koululla. Tarve tähän järjestelyyn tuli silloin, kun oppilasmäärät Virroilla pienenivät niin, että meillä pienillä ei ollut mitään mahdollisuutta pelata yhdessä keskustan koulun kanssa samassa turnauksessa luokkajoukkuein.
Meillä pelataan kahdessa sarjassa: Alaluokan sarja eli eskari - kakkosluokkalaiset ja yläluokan sarja eli luokat kolmannesta kuudenteen.
Nimi viheralueen sähly/futis tulee siitä, että ammoinen nimitys ”sivukoulut” oli meistä nuiva. Tähän viheralue-nimeen olemme edelleen tyytyväisiä. Se ei korosta meidän pienuuttamme, syrjässä oloa tai kylää.
Alkuaikoina palkinnoksi jaettiin kulta-, hopea- ja pronssimitalit pelaajien kaulaan. Tällöin yhden koulun oppilaat jäivät ilman mitalia. Kaiken lisäksi mitaleista tuli järjestävälle koululle kohtuullisen suuri kulu: osallistumismitalit kaikille kustansivat yli 200 euroa.
Vaihdoimme palkinnoksi lahjoituksena saadut pokaalit, jotka kiertävät aina voittajajoukkueen mukana vuodeksi kerrallaan. Tämä ei ole oppilaita juuri häirinnyt. Yksi yhteinen pokaali riittää vallan hyvin, kun tarkoituksena on viettää hauska liikunnallinen päivä ja pelata tosissaan, mutta ei vakavissaan.
Voitosta kuitenkin aina pelataan, kun pelataan. Siitä periaatteesta emme tingi.
Oma kanttiini oppilaskunnalla
Nykyään koulujen lukuvuosisuunnitelmiin kuuluu myös yrittäjyyskasvatus. Meillä Killinkosken koulussa sitä toteutetaan pitämällä oppilaskunnan kioskia. Teemme yhteistyötä muun muassa Killin kauppiaiden ja makeistukun kanssa sekä hankimme oppilaiden kioskiin tavaraa.
Pienten peliaikataulu ja tulokset
Oppilaat hoitavat oppilaskunnan ohjaajan kanssa sopivien tuotteiden hankinnat, tekevät hinnastot, laskevat kulut ja tuotot ja voiton. Hinnat pyritään pitämään kohtuullisina, koska rahallinen voitto ei ole ainut tavoite vaan tavoitteena on oppia kohteliasta asiakaskäyttäytymistä ja myyntityötä..
Jokaisessa turnauksessa on kioskin (kanttiinin) asiakkaina ollut lapsia, joilla on eka kerran elämässään käsissään omaa rahaa ja he itse opettelevat maksamaan ostoksensa.
Vuoden 2025 sählyturnaus pelattiin tiistaina 21. tammikuuta. Yläluokan voittopokaali jäi edelleen Killinkoskelle. Alaluokan pokaali sen sijaan matkasi Kotalaan.
Kioskin aikaisemmat hittituotteet Pepsi-Maxi ja Doritos-sipsit eivät tänä vuonna tehneet kauppaansa vaan jäivät melkein myymättä. Se ei haittaa. Pystytämme kioskin oman porukan vappupirskeisiin keväällä ja eivätköhän nuo silloin tule menemään kaupaksi.
Viheralueen koulut kohtaavat seuraavan kerran jalkapallon merkeissä ensi syksynä. Saas nähdä missä silloin pelataan.
Anne Kukkonen
ja yläluokan oppilaat
Killinkosken koulusta
Isojen peliaikataulu ja tulokset.