Piia Hirviniemi
Anna sun valosi loistaa, lukee sydämen kera Vaskiveden koulun viides- ja kuudesluokkalaisten luokassa taululla.
Teksti on yhdysluokan uuden opettajan Sonja Niinikosken käsialaa. Hän kertoo kirjoittavansa joka päivä oppilaiden iloksi jonkun uuden hajatelman suomeksi tai englanniksi.
Tänä syksynä työt Vaskiveden kyläkoulussa aloittanut Niinikoski oli iloinen saadessaan paikan kyläkoulun opettajana.
– Kyläkoulussa on oma henki ja taika. Nautin täällä olosta, olen kyläkoulun tyyppi, itsekin kyläkoulua Kotalassa aikanaan käynyt Sonja sanoo.
Hän kertoo viihtyvänsä mainiosti myös Virtain yhtenäiskoululla, jossa hän sijaistaa tiistait 2. luokan opettajaa, joka puolestaan kiertää tiistaisin kyläkouluilla erityisopettajana.
Muut neljä päivää Niinikoski opettaa Vaskivedellä kaikkia muita aineita paitsi kieliä, käsitöitä, kuvaamataitoa ja musiikkia. Näissä aineissa opettajina toimivat Vaskiveden koulun kaksi muuta opettajaa, Niina Lähteenmäki ja koulunjohtaja Marjaana Martin sekä kiertävä kieltenopettaja.
Niinikoski myöntää, että yhdysluokan opettajana toimiminen vaatii suunnitelmallisuutta, mutta kun tekee etukäteistyöt kunnolla, arki sujuu.
– Yhdysluokassa joitakin aineita kuten esimerkiksi historiaa luetaan joko parillista tai paritonta vuosikurssia.
Sonjalle yhdysluokan opettajana toimiminen on tuttua, ja syksyn koulutyökin on saatu hyvin vauhtiin.
– Ollaan tunnusteltu ja tultu tutuiksi, sillä työyhteisö on uusi ja oppilaat ovat uusia. Myös talon tavoille on pikkuhiljaa opeteltu.
Niinikoski iloitsee, että hänet on otettu hyvin vastaan.
– Tänne on ollut kiva ja helppo tulla, on tullut tervetullut olo.
– Jokainen opettaja tekee asioita omalla tavallaan ja oma persoona tulee näkyviin. Jotain tehdään varmasti erilailla kuin edeltävä opettaja on tehnyt.
Luokan yhteisiä juttuja
Sonjalle on tärkeää, että koululuokka on viihtyisä. Hän on sisustanut luokkaa muun muassa viherkasveilla ja räsymatolla.
– Ensimmäisenä koulupäivänä pojat huomasivat ensimmäiseksi, että luokassa on erinäköistä ja on tuotu kukkia.
Nyt luokka on alkanut täyttyä myös yhteisillä jutuilla, ja esimerkiksi luokan perälle on tehty taulu, jossa kerrotaan luokan top3 tärkeintä asiaa; työrauha, ei saa kiusata ja toisten kunnioittaminen.
Tulevalle lukuvuodelle Niinikoski on suunnitellut omalle luokalle muun muassa viikkoveikkauksia, jotka pyörähtivät käyntiin syyskuussa.
– Joka viikko tulee kolme uutta yleistietokysymystä, joihin on aikaa vastata tiistaista torstaihin. Perjantaisin kerrotaan oikeat vastaukset, ja kirjataan sijoitukset rankinglistaan. Lopuksi on luvassa jotain palkintoa.
Koko koulu puolestaan osallistui puolukkaretkelle lähimaastoon, ja 17. syyskuuta lähdetään yhdessä kisailemaan keskustaan Street Basket -koristapahtumaan.
Vapaa-aika kuluu liikunnan parissa
Niinikoski kertoo, että hän on ollut vuodesta 2011 alkaen oman alan töissä. Koulutukseltaan Sonja on luokanopettaja ja hänellä on myös varhaiskasvatuksen opettajan pätevyys.
– Kaksi ja puoli vuotta olin hanketyöntekijänä digipedagogina naapurikunnassa perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen puolella. Nyt pääsen taas maadoittamaan itseni takaisin peruskoulun open roolissa.
Vapaa-ajallaan Sonja liikkuu monipuolisesti. Hän toimii myös Virtain Sykkeen puheenjohtajana, ja vetää siellä yhtä lasten ryhmää.
– Uutena juttuna aloitan 17. syyskuuta tanssikerhojen pitämisen. Tanssikerhot kuuluvat Harrastamisen Suomen mallin kerhoihin, ja ne pidetään tiistaisin keskustassa 3. –6.-luokkalaisille ja perjantaisin Vaskivedellä 1. –6.-luokkalaisille.