Riikka Tallila
– Moi! Kiitos oikein hyvää kuuluu. Niin kuuluu tietysti myös vastata, mutta jos kierroksia aiheuttaa lähinnä lapsen flunssakierre niin aika hyvin on asiat, pohtii Tiina Parantainen.
Hän muutti 22 vuotta sitten Seinäjoelle tekemään kauppiksen viimeistä harjoittelua projektisihteerin työhön Seinäjoen kaupunginorkesterille, eikä olisi voinut kuvitellakaan, että joskus on töissä koulussa.
Parantainen työskentelee Seinäjoen koulutuskuntayhtymällä erityisopettajana.
– Virrat on yksi kuntayhtymän omistajista, joten olen vähän niin kun virtolaisilla töissä. En siis kovin kauas ole lähtenyt.
Sattuma on kuljettanut Tiinaa erilaisten mielenkiintoisten töiden kautta ja hän kertoo olleensa oikeastaan jatkuvasti töiden ohessa kiinni jossain opinnoissa.
– Seuraava pätevyys on opinto-ohjaaja, selventää Parantainen, joka vastailee Suomenselän Sanomien kysymyksiin ollessaan tulossa junalla Oulusta opinnoistaan.
15 vuotta Virroilla asuneen Parantaisen mielestä Virrat oli oikein hyvä paikka kasvaa, vaikka ei sitä kaikkea osannut silloin arvostaa.
– Meillä oli jo silloin mahtavat mahdollisuudet liikkua ja harrastaa. Edelleen haikailen Virtain liikuntahallin perään ja voin vaan toivoa, että omilla lapsilla olisi sellainen paikka myös.
– Nyt kun mietin, niin onkohan sattumaa, että kampus, jossa nykyään työskentelen, on myös punatiilinen ja muitakin samoja arkkitehtuurisia piirteitä on kuin Virtain liikuntahallissa. Virrat on kyllä edelleen panostanut harrastusmahdollisuuksiin ja monenlaiseen touhuamiseen on mahdollisuudet mahtavat. Hienoa!
Kotalan mökki on tärkeä tukikohta
Tiina Parantaisen perheeseen kuuluvat aviomies sekä 11- ja 15-vuotiaat pojat. He mökkeilevät nykyään Virroilla suurimman osan vapaa-ajastaan.
– Vaikka oltaisiin missä, niin perhe tietää, että äiti olisi mieluimmin mökillä. Onneksi meidän pojat tykkäävät olla mökillä myös. Meidän mökistä on tullut tosi tärkeä tukikohta myös ystävilleni ja poikien kavereille, hän iloitsee.
– Mieheni on pääosin töissä Ylläksellä ja Levillä, ja kun hän tulee sieltä kotiin, niin useammin suuntana on mökki kuin Etelä-Pohjanmaa. Välillä lähdemme katsomaan häntä ja mökkeilemään sinne pohjoiseen. Pojilla on harrastuksia, jotka rajoittavat välillä meidän menemisiä, mutta mökkeilylle löytyy aina aikaa.
– Perheeseen kuuluu myös koiria, joten onhan Kotalassa niidenkin kanssa huomattavasti mukavampaa mennä kuin kotona.
Virroilla asuu edelleen Parantaisen isä Jarmo Vehmas sekä vanhoja kavereita, joista oikeastaan suurin osa paluumuuttajia.
– Myös veljieni kotikunta on edelleen Virrat, vaikka he opiskelevatkin Tampereella. Virroilla asuu ja mökkeilee myös muita sukulaisia, joiden kanssa ollaan edelleen tekemisissä.
Parantainen harmittelee, että varsinkin kavereiden kanssa monesti näkeminen tahtoo jäädä aikomukseksi.
– Myönnän ettei sosiaalisen työviikon jälkeen aina tule lähdettyä oikein mihinkään tai sitten taas vastaavasti meillä on mökkivieraita muualta päin.
En sano, etteikö koskaan
Tiina kertoo seuraavaansa Virtain asioita lukemalla paikallislehteä ja kyselemällä asioista. Politiikkaa hänen tulee puhuttua erityisesti isänsä kanssa.
– Kotalan koulun kohtalo mietityttää, vaikka en itse sitä olekaan käynyt. Toivottavasti myös kyläkauppa pysyy. On ihanaa, kun lapset ovat muodostaneet omat muistot samassa kylässä, jossa itsekin sai lapsuudessa paljon aikaa viettää. Onhan se arvokasta, kun melkein joka viikonloppu tuntee kuin mummolaan tulisi. Juuret ovat syvällä Kotalassa ja suvun historia kiinnostaa koko ajan enemmän.
– Joskus leikitellään ajatuksella, että jos muuttaisimme Virroille, mutta toisaalta on hyvä, kun on paikka, johon ihan koko arki ei pääse mukaan, pohtii Parantainen.
– Työn puolesta myös olen vähän liian tyytyväinen nykytilanteeseen, jossa saan opettaa, ohjata, kehittää ja kulkea välillä mielenkiintoisissa paikoissa niin Suomessa kuin välillä Euroopassakin.
– Näin on oikein hyvä, mutten sano, etteikö koskaan muutettaisi. Luulen, että mies muuttaisi ainakin heti.
