Torimyyjät tekivät olohuoneelle seinät, katto oli yhteislaulujen kantama ääni. Yleisö täytti istumapenkit, osa hakeutui puiden varjoon.
Reetta Tervosen hevonen, lampaat ja vuohi saivat nuoret perheineen ihastelemaan, taputtelemaan ja silittelemään näitä suloisia kotieläimiä.
Samoin Kammarin neidon eläinhahmot kiinnostivat lapsia ja heidät myös palkittiin kierroksen jälkeen.
Myyntipöydät tarjosivat monenlaisia itsetehtyjä tuotteita, ensi kertaa paikalla olivat Matti Peltosen moottorisahalla veistämät eläinhahmot. Nuorten kehittämät tuotteet menivät heti alussa kaupan.
Lakuauto kuuluu paikalle, missä on nuorisoa ja lapsia. Jäätelönmyyjä valitettavasti puuttui.
Päivi ja Ari Tapanaisen herkulliset vohvelit täytteenään loimulohta oli ykköstuote. Pia Särkänlahden tämän kesän hunaja ja käpyhillo loppuivat tapahtuman aikana.
Lakkoja oli ennen tapahtumaa käyty poimimassa myyntiin ja tarjolla oli myös luomutuotteita, monenlaisia leivonnaisia ja kädentuotteita sekä päreitä.
Yhteislauluja säestivät-laulattivat Jukka-pappi, Tauno Rautio sekä Matti Peltonen hanurilla ja moottorisahalla. Säkkijärven polkan maailman ensiesitys moottorisahalla Jari Isokivijärven tanssiessa sai yleisöltä valtavat aplodit.
Yhteislaulutapahtuma toi paikalle runsaasti laulun ystäviä, jotka jaksoivat istua penkeillä laulamassa kaksi tuntia paahtavan kuumassa helteessä ja toivoivat jatkoa tälle tapahtumalle.
Perjantain tapahtuma keräsi noin 240 osallistujaa ja siitä kaikille heille kiitos.
Äänestäkää Virtain kaupungin vuoden 2025 osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä, jos haluatte meillä iltapäivätorien jatkuvan ensi kesänäkin perjantaisin! Järjestämiseen tarvitaan mukaan kuorot ja eri järjestöt sekä rahoittaja.
Pekka Tamminen
Ari Tapanainen
