Tuija Veija
Virtain sosiaali- ja terveysaseman dialyysiyksikössä vietettiin 35-vuotisjuhlaa perjantaina 9. lokakuuta kakkukahvien merkeissä. Tapahtumaan oli kutsuttu potilaita ja heidän omaisiaan, entisiä hoitajia ja sekä sidosryhmien edustajia.
Satelliittidialyysiyksikön vastaava hoitaja Heidi Viitanen on työskennellyt reilun kaksi vuotta yksikön vastaavana hoitajana.
– Dialyysi on toiminut Virroilla jo 35 vuotta, mutta silti se on monelle vieras palvelu, hän toteaa.
Ensimmäiset dialyysihoidot Virroilla on tehty jo vuosina 1978–1980, mutta jatkuva toiminta alkoi pieniä taukoja lukuun ottamatta 7. lokakuuta 1991.
Dialyysi on toiminut Virroilla jo 35 vuotta, mutta silti se on monelle vieras palvelu.
Nykyisissä tiloissa dialyysi on toiminut 12 vuotta. Aluksi yksikkö toimi vuodeosastolla ja sitten poliklinikan puolella yhdessä lääkäreiden vastaanottohuoneista, jonka remontoimiseen hoitajat Hillevi Syrjänen ja Aune Kivioja osallistuivat osin omalla ajallaan.
Vastuullista mutta innostavaa työtä
Syrjänen toimi 33 vuotta yksikön vastaavana hoitajana ja muisteli, miten ylilääkäri Kalevi Saloranta määräsi poliklinikalla työskentelevän hoitajan dialyysihoitajan koulutukseen Taysiin.
– Kävimme Ulla Pirttijärven kanssa kolmen viikon tiiviin opiskelujakson Taysissa. Se oli jännittävää ja innostavaa. Automatkalla kertasimme oppimaamme ja kävimme asioita läpi, Syrjänen kertoo.
Ensimmäinen dialyysikone oli manuaalinen, ja hoitajan oli oltava vierellä koko ajan.
– Meitä oli vain kaksi hoitajaa, jotka osasimme koneet ja hoidon. Työskentelimme vuoroissa yksin, joten oli mahdotonta lähteä hoidon jatkuessa syömään tai edes vessaan. Vastuu oli iso.
Nykyiset automaattiset koneet hälyttävät, jos jotain erityistä tapahtuu, mutta hoitajan on oltava koko ajan kuuloetäisyyden päässä. Koulutusta oli tarjolla useamman kerran vuodessa.
On pienen yksikö etu, että potilaat tulevat hyvin tutuiksi.
Syrjänen mainitsee työnsä ainoan haittapuolen olleen, että potilaisiin ehti pitkien hoitosuhteiden aikana kiintyä.
– Siinä oppi tuntemaan potilaan ja hänen perheensä, otti vastaan hänen ilonsa ja surunsa. Kun hän sitten menehtyi, se oli hoitajallekin surullinen paikka. Kun taas joku saa munuaissiirteen ja tervehtyy, eikä tarvitse enää dialyysia, se on iloinen tapahtuma.
Potilaita on tällä hetkellä viisi, lisäksi muutamia lomapotilaita käy Virroilla hoidossa. Dialyysia tehdään kuutena päivänä viikossa neljän hoitajan voimin.
– On pienen yksikö etu, että potilaat tulevat hyvin tutuiksi. Ympäristö on myös rauhallisempi ja monen mielestä myös turvallisempi verrattuna suurten kaupunkien sairaalamaailmaan, Viitanen toteaa.
Yksikön puolesta taisteltiin
Puheita Virtain yksikön lakkauttamisesta on Viitasen ja Syrjäsen mukaan ollut aina. Pisimmälle puheissa edettiin vuosia sitten, kun kaupunginvaltuusto kokoontui päättämään asiasta.
– Eräs potilaista sanoi hoidon aikana, tämähän loppuu nyt sitten, kun te ette halua hoitaa meitä. Dialyysitoiminnan puolesta heräsi silloin taisteluhalua. Olimme heti asiasta potilaalta kuultuamme yhteydessä eri valtuutettuihin asian tiimoilta, ja toiminta sai jatkua.
Syrjänen koki silloin olevansa potilaiden puolestapuhuja
– Sairaalla ihmisellä kaikki energia menee omaan jaksamiseen. Kuka potilaan asioita ajaa, ellei hoitaja?
– Välillä kylillä puhutaan, että dialyysi on täällä loppunut, mutta kyllä täällä porskutetaan. Spekulaatioita riittää aina. Tietysti toivomme, että palvelu säilyy Virroilla, Viitanen huomauttaa.
Kodinomainen ilmapiiri
Eini Hautakankaan (oik.) tytär Maria Hautakangas on suositellut ikääntyvälle äidilleen siirtymistä Seinäjoelle dialyysiin, jolloin lääkäri olisi aina lähellä, mutta vielä Eini-äiti ei ole siihen suostunut, vaan haluaa jatkaa hoitoa Virroilla.
Kahvipöydän äärellä alavutelainen Eini Hautakangas kertoi käyneensä Virroilla dialyysissa jo viitisen vuotta.
Aiemmin hänellä oli hoitona vatsakalvodialyysi, joka mahdollisti vapaamman elämän ja pienet reissutkin.
– Se olisi ollut ihana hoito, mutta valitettavasti se lakkasi toimimasta, hän kertoi ja mainitsi, että dialyysi ei kuitenkaan ole sidottu tiettyyn hoitopaikkaan.
– Olen käynyt dialyysissä myös Kokkolassa ja Seinäjoella. Erikoissairaanhoito puolestaan toimii Taysin kautta.
Kun Hautakankaan hoito Virroilla alkoi, hän asui Sapsalammin kylällä, ja matka oli Virroille huomattavasti lyhyempi kuin Seinäjoelle keskussairaalaan. Nyt hän asuu Alavuden keskustassa, joten matkaeroa hoitopaikkoihin on vain viisi kilometriä.
Hän käy mielellään Virroilla hoidossa kolme kertaa viikossa, jokainen hoitokerta kestää nelisen tuntia. Luottotaksin kyydissä matkakaan ei häntä rasita.
– Täällä on niin ihanat hoitajat, tunnen olevani yksi heidän perheenjäsenistään. Pienessä yksikössä on kodinomainen ilmapiiri. Joulunaikaan syömme joulutorttuja ja juomme glögiä, juhannuksena on tarjolla makkaraa. Oli ihanaa, kun eräs hoitajista sai vauvan ja kävi pikkuista meillekin näyttämässä.
Hautakangas saa hoidon ajan kulumaan televisiota katsellen.
– La Promesa on suosikkini, mutta katselen kaikkea mitä televisiosta sattuu tulemaan.
