En­si pyhä on Val­kois­ten vaat­tei­den sun­nun­tai. Nimi kan­tau­tuu ajal­ta, jol­loin ko­ko­nai­sia ky­liä kään­tyi kris­ti­nus­koon. Kas­teet toi­mi­tet­tiin pää­si­äi­syö­nä ja kas­te­tut kan­toi­vat val­koi­sia kas­te­pu­ku­jaan koko vii­kon to­dis­tuk­se­na täs­tä toi­mi­tuk­ses­ta.

Pää­si­äi­sen rie­mu, kas­te­juh­lan puh­taus ja vi­at­to­muus al­ka­vat haa­len­tua, on ai­ka vaih­taa ar­ki­vaat­teet ja pa­la­ta työ­hön to­dis­ta­maan ylös­nous­sees­ta Va­pah­ta­jas­ta. Van­han sa­non­nan mu­kaan kris­ti­tyl­lä on käsi au­ras­sa ja sy­dän tai­vaas­sa.

Ih­mi­se­lä­män tär­kein asia on sy­dä­men us­ko, jon­ka pää­mää­rä­nä on tai­vas. Ju­ma­la on an­ta­nut ih­mi­sel­le lah­jak­si myös ajal­li­sen elä­män, jo­hon kuu­luu lä­him­mäi­sen pal­ve­le­mi­nen.

Asen­teem­me työ­tä koh­taan on hy­vin tär­keä. Eräs mat­kaa­ja kul­ki ki­vi­lou­hok­sen ohi ja näki kol­me mies­tä työs­sä. Hän ky­syi jo­kai­sel­ta mie­hel­tä, mitä tämä teki.

Jo­kai­sen mie­hen vas­taus pal­jas­ti eri­lai­sen asen­teen sa­maa työ­tä koh­taan. ”Lou­hin ki­veä”, vas­ta­si en­sim­mäi­nen. Toi­nen vas­ta­si: ”An­sait­sen kol­me kul­ta­ra­haa päi­väs­sä”. Kol­mas hy­myi­li ja sa­noi: ”Au­tan ra­ken­ta­maan Ju­ma­lan huo­net­ta”.

It­sel­lä­ni tämä on 49. ke­vät ja sa­mal­la vii­mei­nen, kun olen saa­nut ol­la Vir­tain seu­ra­kun­nan pal­ve­luk­ses­sa. Sii­hen on mah­tu­nut lu­ke­ma­ton mää­rä eri­lai­sia koh­taa­mi­sia, suu­rin osa niis­tä lä­hei­sen­sä me­net­tä­nei­tä.

Omai­sil­le olen pyr­ki­nyt an­ta­maan ai­kaa­ni. Su­rua ei voi sa­noil­la ei­kä te­oil­la pois­taa, mut­ta su­rua voi ja­kaa ja kan­na­tel­la niin, et­tä sen ko­ke­mi­nen on edes vä­hän hel­pom­paa. Olen kii­tol­li­nen, et­tä Tai­vaan Isä on an­ta­nut mi­nul­le juu­ri täl­lai­sen työn, et­tä edes het­ken olen saa­nut myö­tä­e­lää su­re­van mu­ka­na.

Voi­mia omal­le jak­sa­mi­sel­le am­men­nan luon­nos­ta. Juu­ri­kin ei­len kuu­lui pel­lol­tam­me, sen läpi vir­taa­van so­li­se­van ke­vät­pu­ron pen­sai­kos­ta pu­na­var­pu­sen lau­lu. Tämä paik­kaus­kol­li­nen muut­to­lin­tu on nii­tä lin­tu­ja, joi­ta on help­po tun­tea ää­nes­tä.

Ai­van kuin se sa­noi­si:”Nice to meet you!”, (Haus­ka ta­va­ta!) Ni­mit­täin sen lau­lus­sa on hy­vin voi­ma­kas ää­nen­kor­keu­den vaih­te­lu, joka saa sen kuu­los­ta­maan noil­ta sa­noil­ta eng­lan­nik­si. Jää­kääm­me nyt ihai­le­maan mui­ta Ju­ma­lan meil­le luo­mia ke­vään merk­ke­jä.

Tei­ja Ar­ja­val­ta
Vir­tain seu­ra­kun­nan
kirk­ko­her­ran­vi­ras­ton
toi­mis­to­sih­tee­ri