Tui­ja Vei­ja

– Kii­tos ky­sy­mäs­tä, ihan hy­vää kuu­luu, vas­taa toi­mi­tuk­ses­sa pii­pah­ta­nut Ari Mas­ko­nen, joka viet­tää elä­ke­päi­vi­ään naa­pu­ri­kau­pun­gis­sa Keu­ruul­la.

Hän muis­te­lee läm­möl­lä lap­suus­vuo­si­aan Lie­den­poh­jas­sa, jon­ne Mas­ko­sen per­he muut­ti Pie­la­ve­del­tä Arin ol­les­sa 11-vuo­ti­as. Van­hem­mat tu­li­vat opet­ta­jik­si ky­lä­kou­lul­le, mut­ta jo vuo­den jäl­keen isä me­neh­tyi. Per­he kui­ten­kin aset­tui Lie­den­poh­jaan ja äi­ti meni uu­siin nai­mi­siin. Hän työs­ken­te­li opet­ta­ja­na eläk­keel­le jää­mi­seen­sä as­ti. 

– Lie­den­poh­ja oli tuo­hon ai­kaan vil­kas paik­ka. Oli pal­jon vä­keä, ja ka­ve­rei­ta löy­tyi no­pe­as­ti. Maas­tot oli­vat täyn­nä hie­no­ja pol­ku­ja pyö­räil­lä ja mo­poil­la. Kou­lu­mat­koil­la Sa­vi­sen lin­ja-au­to­kin oli ai­na täyn­nä.

Hä­nel­lä on hy­vin po­si­tii­vi­nen mie­li­ku­va sen ajan Lie­den­poh­jas­ta.

– Ky­läs­sä oli tuol­loin kol­me kaup­paa, pank­ki, pos­ti ja baa­ri. Ke­siin vä­riä toi­vat ke­sä­siir­to­lan tam­pe­re­lai­set, ja ke­säi­sin mu­se­o­kin oli au­ki. Oli myös mah­dol­li­suus seu­ra­ta, kun van­hal­la kou­lul­la teh­tiin len­to­ko­net­ta.

– Kun nyt ajat­te­len Lie­den­poh­jaa, tun­tuu, et­tä se käy hie­man jou­to­käyn­nil­lä. Maas­tot an­tai­si­vat lois­ta­vat mah­dol­li­suu­det esi­mer­kik­si luon­to­mat­kai­luun. Suo­mes­ta löy­tyy pal­jon vaa­ti­mat­to­mam­piin­kin mai­se­miin teh­ty­jä ret­kei­ly­reit­te­jä, kuin esi­mer­kik­si Il­ma­ri­sen hau­dan seu­tu tai Hauk­ka­ne­va ovat. 

Lukio-opinnoissa 40 vuoden tauko

Mas­ko­sen en­sim­mäi­nen kou­lu­vuo­si vir­to­lai­se­na käyn­nis­tyi kes­ki­kou­lun op­pi­mää­rän mu­kai­ses­sa pe­rus­kou­lus­sa Vir­tain kes­kus­tas­sa.

– Meil­lä oli kou­lus­sa hyvä luok­ka, ja yh­teis­hen­ki on jat­ku­nut vuo­si­kym­men­ten jäl­keen­kin. Esi­mer­kik­si vii­me ke­sän luok­ka­ko­kouk­ses­sa oli mu­ka­vas­ti vä­keä. Yh­teyt­tä pi­de­tään myös so­si­aa­li­sen me­di­an kaut­ta.

Vaik­ka Ari kävi kes­ki­kou­lun ja meni lu­ki­oon Vir­roil­la, nuo­rel­ta mie­hel­lä lop­pui mo­ti­vaa­tio kes­ken. Yli­op­pi­las­tut­kin­non hän suo­rit­ti 40 vuo­den tau­on jäl­keen, Ota­van opis­ton net­ti­lu­ki­os­sa vii­si vuot­ta sit­ten.

Lu­ki­on kes­key­dyt­tyä hän opis­ke­li pu­he­li­na­sen­ta­jak­si ja jat­koi tek­ni­seen kou­luun val­mis­tu­en tie­to­lii­ken­ne­tek­ni­kok­si. 

Val­mis­tu­mi­sen jäl­keen ke­sä­töis­sä Poh­jois-Hä­meen pu­he­li­mel­la hän näki il­moi­tuk­sen vies­ti­puo­len työ­teh­tä­vis­tä puo­lus­tus­voi­mil­la ja haki sin­ne. Niin tie vei Hel­sin­gin kaut­ta pu­he­lin­jär­jes­tel­mien pa­riin Keu­ruul­le. 

Erikoisupseerin vaihto­eh­to­historia

Mas­ko­nen sai seu­ra­ta 40 vuot­ta puo­lus­tus­voi­mien vies­tin­tä­tek­nii­kan ke­hi­tys­tä. 

– Ke­hi­tys oli val­ta­van no­pe­aa, ja kaik­ki kou­lus­sa opit­tu oli­kin äk­kiä van­hen­tu­nut­ta tie­toa. Mut­ta pe­ru­sa­ja­tus on tie­tys­ti ai­na sama: pi­tää saa­da yh­teys pai­kas­ta A paik­kaan B. Oli mie­len­kiin­tois­ta seu­ra­ta ja näh­dä, mil­lai­sia rat­kai­su­ja ih­mi­set pys­ty­vät te­ke­mään, kun on riit­tä­väs­ti tah­toa.

– Työ oli ai­ka liik­ku­vaa, kier­te­lin ym­pä­ri Suo­mea ja tein myös pa­ri­kym­men­tä reis­sua Ko­so­voon, Bos­ni­aan ja Li­ba­no­niin. Siel­lä sai näh­dä, mi­ten luo­va ih­mi­nen on, kun tar­ve vaa­tii.

Eläk­keel­le hän jäi tek­nik­ko­kap­tee­ni­na vii­ti­sen vuot­ta sit­ten.

His­to­ria on ai­na kiin­nos­ta­nut Aria ja hän jos­sit­te­lee mie­lel­lään poh­tien, en­tä jos oli­si pää­tet­ty toi­sin.

Näi­den poh­din­to­jen poh­jal­ta syn­tyi kir­ja Fin­lan­di­ja, joka on fik­tii­vi­nen ker­to­mus Suo­men vaih­to­eh­toi­ses­ta his­to­ri­as­ta läh­tien vuo­des­ta 1948. 

– Ei ole ole­mas­sa­kaan sel­lais­ta asi­aa kuin his­to­ri­al­li­nen to­tuus. On vain läh­tei­tä, fak­to­ja ja nii­den tul­kin­to­ja. His­to­ri­an­kir­joi­tus pe­rus­tuu ai­na tul­kin­toi­hin. Kun va­li­koi­daan tie­tyt läh­teet tai läh­tei­den osat ja esi­te­tään ne so­pi­vas­sa va­los­sa, saa­daan mus­ta­kin näyt­tä­mään val­koi­sel­ta. 

Uut­ta kir­jap­ro­jek­tia ei täl­lä het­kel­lä ole suun­nit­teil­la, mut­ta var­mas­ti Mas­ko­nen ei kui­ten­kaan sano ei. 

– Lie­den­poh­jan ky­läs­tä ja ky­lä­läi­sis­tä­kin on pal­jon mie­len­kiin­toi­sia ta­ri­noi­ta, hän hy­myi­lee pil­ke sil­mä­kul­mas­sa. 

Hurmaava Haukkaneva

Nyt lii­kun­nal­li­nen elä­ke­läi­nen odot­taa lu­men tu­loa, et­tä pää­si­si hiih­tä­mään. Keu­ruun ui­ma­hal­li kun­to­sa­lei­neen on Mas­ko­sel­le mie­lui­nen paik­ka. Hän käy myös päi­vit­täin len­kil­lä koi­ran­sa kans­sa.

Vir­roil­la asu­vat vel­jet ja vai­mon vel­jet per­hei­neen pi­tä­vät huo­len sii­tä, et­tä paik­ka­kun­nal­la tu­lee kyl­lä vie­rail­tua.

– Lie­den­poh­jas­sa käyn lä­hes vii­koit­tain, har­ras­ta­mas­sa met­sän­hoi­toa ja te­ke­mäs­sä polt­to­pui­ta. 

Hän ver­taa en­tis­tä ja ny­kyis­tä ko­ti­kau­pun­kia toi­siin­sa ja to­te­aa, et­tä kau­pan ala on Keu­ruul­la hie­man vilk­kaam­paa.

– Luon­to on Vir­roil­la eh­do­ton valt­ti. Lie­den­poh­jas­sa on yk­si huo­nom­min tun­net­tu hel­mi, Hauk­ka­ne­va, joka on Ala­vu­den puo­lel­le jat­ku­va suu­ri luon­non­suo­je­lu­a­lue. Aa­pa­suon reu­nal­la sil­mä le­pää, aa­vaa ne­vaa on ki­lo­met­ri­tol­kul­la, Mas­ko­nen luon­neh­tii.

Hän tie­dos­taa, et­tä hä­nen ikä­luo­kas­taan lä­hes kaik­ki läh­ti­vät pois Vir­roil­ta joko opis­ke­le­maan tai työn pe­räs­sä. 

– Vaik­ka Lie­den­poh­ja ky­lä­nä on hil­jen­ty­nyt, se ei ole pel­käs­tään huo­no asia, vaan on tuo­nut mu­ka­naan rau­hal­li­suut­ta. Mo­net kai­paa­vat asu­mi­seen­sa luon­non rau­haa. Pi­tä­kää huol­ta mai­se­mas­ta ja mah­dol­li­suuk­sis­ta kiin­ni, Mas­ko­nen kan­nus­taa.

Tä­män päi­vän par­hai­ta het­kiä hä­nel­le ovat tou­hu­a­mi­nen pian 1,5-vuo­ti­aan lap­sen­lap­sen, Vil­hon kans­sa.

– Pap­pa­na ole­mi­nen on pa­ras­ta!