Tu­li­han se kesä tä­nä­kin vuon­na, vaik­ka an­toi odot­taa it­se­ään. Nyt on läm­min­tä ja au­rin­koa. Sa­de­kin on tul­lut ajal­laan. Sää­tie­to­jen kat­se­lu ja kuun­te­lu on tär­ke­ää mo­nel­le, täy­tyy tie­tää kos­ka on pou­taa. Läm­min­tä ja au­rin­kois­ta ke­sää me kaik­ki odo­tam­me, mut­ta sa­det­ta­kin luon­to kai­paa. Meil­lä on odo­tuk­sia ke­säl­le, mo­nen­lai­sia. Joku kai­paa mat­kus­te­lua, toi­nen hil­jais­ta eloa luon­non rau­has­sa, joil­le­kin on lu­vas­sa juh­lia ja ai­na joku jou­tuu viet­tä­mään ke­sää yk­si­näi­syy­des­sä. On mon­ta ta­paa ke­sän­viet­toon ja va­lin­taa on pal­jon.

 Kesä on täyn­nä pie­niä ih­mei­tä, kun py­säh­dym­me nii­tä kat­so­maan. Pi­has­sa voi ihas­tel­la kau­nii­ta per­ho­sia, kuun­nel­la lin­tu­jen lau­lua, käki kuk­kuu näin al­ku­ke­säs­tä ja luon­to heh­kuu kau­niis­sa vä­reis­sä. On suu­ri ih­me, et­tä lu­men al­ta löy­tyy kau­niit ku­kat ai­na uu­del­leen ja pääs­ky­set löy­tä­vät oman pe­sä­pai­kan joka ke­vät. Kur­jet tu­le­vat us­kol­li­ses­ti sa­mal­le pel­lol­le sa­to­jen ja tu­han­sien ki­lo­met­rien ta­kaa.

 Pie­ni lap­si osaa ih­me­tel­lä kaik­kea mitä pi­has­ta löy­tyy. Pik­ku­poi­kien kans­sa ih­met­te­lem­me muu­ra­hais­ten kii­rei­tä, py­säh­dym­me ihas­te­le­maan kar­va­ma­toa tien reu­nas­sa ja man­si­koi­ta pi­han reu­nas­sa. Las­ten kans­sa op­pii nä­ke­mään nii­tä pie­niä asi­oi­ta, jot­ka me ai­kui­set hel­pos­ti ohi­tam­me kii­rees­säm­me. Jos­kus on hyvä hil­jen­tää vauh­tia, hen­gäh­tää vä­lil­lä.

 Ke­säl­lä­kin on yh­des­sä olo tär­ke­ää ja on hyvä muis­taa lä­hei­si­ään. Seu­ra­kun­ta on mu­ka­na eri­lai­sis­sa ta­pah­tu­mis­sa ja ky­lä­kun­nis­sa on ke­sä­har­tauk­sia ja lau­luil­to­ja. Läh­te­kää roh­ke­as­ti mu­kaan viet­tä­mään yh­teis­tä het­keä ja ta­paa­maan tut­tu­ja. Uu­si­a­kin ys­tä­viä voi löy­tyä. Lau­luil­ta ul­ko­na luon­non kes­kel­lä kan­nat­taa ko­kea, siel­lä lau­lut soi­vat kirk­kaas­ti.

 Luon­nos­sa nä­em­me Ju­ma­lan rak­kau­den mei­tä koh­taan isois­sa ja pie­nis­sä ih­meis­sä. Voim­me mon­ta ker­taa to­de­ta, et­tä tämä on Ju­ma­lan lah­ja meil­le ih­mi­sil­le. It­se em­me osaa kaik­kea teh­dä, vaik­ka mie­les­täm­me olem­me vii­sai­ta. Tar­vit­sem­me suu­rem­pia voi­mia, jot­ka mei­tä oh­jaa­vat. Nau­ti­taan kii­tol­li­se­na luon­non ih­meis­tä ja pi­de­tään toi­sis­tam­me huol­ta ke­säl­lä­kin. Ei jä­te­tä ke­tään yk­sin. Kii­te­tään sii­tä, et­tä saam­me näh­dä ih­mei­tä joka päi­vä. Siu­naus­ta ke­sään­ne ja ta­va­taan har­tauk­sis­sa ja lau­luil­lois­sa!

 Ei­la Kal­li­o­mä­ki