Riik­ka Tal­li­la

– Hy­vää kuu­luu, asun Kuo­pi­os­sa ja har­ras­tan edel­leen sa­mo­ja asi­oi­ta kuin Vir­roil­la asu­es­sa­ni. Rat­sas­tus ja alt­to­viu­lun soit­to ovat vie­lä­kin tär­kei­tä har­ras­tuk­sia, to­te­aa Su­san­na Pek­ka­ri­nen.

Pek­ka­ri­set muut­ti­vat Ruot­sis­ta Vir­roil­le vuon­na 1988. Su­san­na oli tuol­loin kol­man­nel­la luo­kal­la. Pe­rin­ne­ky­län tal­li oli syy sii­hen, mik­si ko­ti­paik­ka­kun­nak­si va­lit­tiin Vir­rat, vaih­to­eh­to­na oli myös Äh­tä­ri.

– Opet­ta­ja­ni Lee­na Lep­pä­nen ot­ti mei­dän koko per­heen avo­sy­lin vas­taan. In­nos­tuin myös Lee­nan joh­ta­mas­ta Pi­sa­ra­kuo­ros­ta. Myö­hem­min opet­ta­ji­na­ni toi­mi­vat An­ne Käl­li, ny­kyi­sin Kuk­ko­nen sekä Ant­ti Lep­pä­nen, muis­te­lee Pek­ka­ri­nen.

Pi­sa­ma­kas­vois­ta tyt­töä, jol­la oli vaa­le­at le­tit tiu­kal­la, pi­det­tiin ek­soot­ti­sen nä­köi­se­nä. Hä­nel­lä oli kova halu su­lau­tua jouk­koon. Ikä­luo­kat oli­vat suu­rem­pia kuin tänä päi­vä­nä, luo­kas­sa oli hel­pos­ti yli 30 op­pi­las­ta. Ylä­as­teel­la tuli sel­väk­si myös se, et­tä suo­men­ruot­sa­lai­sen ja ruot­sin­suo­ma­lai­sen ero ei ol­lut vie­lä kai­kil­le sel­vää.

–Vaik­ka ko­to­na Ruot­sis­sa pi­det­tiin tiu­kas­ti kiin­ni sii­tä, et­tä suo­men kie­li säi­lyi, oli pal­jon sa­no­ja, joi­ta en ol­lut kos­kaan kuul­lut­kaan. Esi­mer­kik­si ra­sat, pul­tut ja pyö­rän rit­si tu­li­vat uu­si­na. Myös ter­veh­dyk­sen Moi! opin Vir­roil­la.

Use­a­na ke­sä­nä esi­tet­ty Kar­huo­op­pe­ra oli Su­san­nal­le iso ko­ke­mus Vir­roil­la asu­es­saan. Hä­nel­lä oli etuo­i­keus pääs­tä esiin­ty­mään alan huip­pu­jen kans­sa.

– En oli­si muu­ten pääs­syt seu­raa­maan mi­ten oop­pe­raa lau­le­taan.

Myös Vir­tain ter­veys­kes­kuk­sen la­bo­ra­to­ri­os­sa vie­te­tyl­lä tet-har­joit­te­lu­jak­sol­la Pek­ka­ri­nen koh­ta­si mah­ta­via nai­sia.

– Siel­lä osat­tiin ot­taa nuo­ret vas­taan. Pää­sin mu­kaan tut­ki­maan näyt­tei­tä pa­rin vii­kon ajan.

Äidinkie­le­no­pet­tajilla merkittävä rooli uravalinnassa

– Mat­kal­le­ni osui mo­nia opet­ta­jia, jot­ka te­ki­vät koko sy­dä­mel­lä palk­kan­sa eteen töi­tä. Pasi ja He­le­na Jar­til­le olen ikui­ses­ti kii­tol­li­nen mo­nes­ta asi­as­ta. Lu­ki­on äi­din­kie­le­no­pet­ta­jil­la­ni He­le­nal­la ja Met­tä­sen Pir­jol­la oli myös rat­kai­se­va mer­ki­tys am­ma­tin­va­lin­nas­sa­ni. He­le­na kan­nus­ti mi­nua kir­joit­ta­mi­sen pa­riin ja suo­sit­te­li ha­keu­tu­maan Suo­men­se­län Sa­no­miin ke­sä­töi­hin, ker­too Pek­ka­ri­nen.

Hän työs­ken­te­li lu­ki­o­vuo­si­na 90-lu­vun puo­li­vä­lis­sä Sa­no­mien ke­sä­toi­mit­ta­ja­na ai­na­kin kol­me­na vuo­te­na sekä avus­ti toi­mi­tus­ta vie­lä jon­kin ai­kaa pääs­ty­ään opis­ke­le­maan Jy­väs­ky­län yli­o­pis­toon jour­na­lis­tiik­kaa.

Suomenselän Sanomat tuli Susannalle tutuksi jo lukiovuosina. Mieleen ovat jääneet useat hauskat muistot toimitusarjesta 1990-luvulta. – Tuolloin ostin usein lounaaksi kasvisroiskeläppäpitsaa ja opettelin juomaan kahvin mustana.

Irene Murtomäki

– Sain pa­rem­mat opit leh­den te­ke­mi­ses­tä pai­kal­lis­leh­des­tä kuin yli­o­pis­ton leh­dis­tö­kurs­sil­ta. Tu­ke­na­ni oli­vat päät­tä­väi­set ja avu­li­aat nai­set: Ar­ja Horváth, Ire­ne Mur­to­mä­ki, Mir­ja Lauk­ka-Kiik­ka­la ja Mar­ja Mai­ja­la. Tun­tui kuin työ­pai­kal­la oli­si ol­lut mon­ta äi­tiä huo­leh­ti­mas­sa, ku­vai­lee Pek­ka­ri­nen.

Hä­nel­lä ei ol­lut al­ku­ai­koi­na ajo­kort­tia, vaan me­no­pe­li­nä toi­mi pol­ku­pyö­rä ja ja­las­sa puu­ken­gät. Jut­tu­kei­kat oli suun­ni­tel­ta­va etu­kä­teen, mi­ten pää­si min­ne­kin paik­kaan. Myö­hem­min, kun ajo­kort­ti­ra­hat oli pai­kal­lis­leh­den jut­tu­ja kir­joit­ta­mal­la han­kit­tu, sai Su­san­na ajo-oh­jeet ruu­tu­pa­pe­ril­le piir­ret­ty­nä.

– Mo­nia muis­to­ja ke­säi­sil­tä jut­tu­kei­koil­ta ja toi­mi­tus­työs­tä on jää­nyt mie­leen. Yk­si lie­nee se, mi­ten lau­la­ja Vik­tor Kli­men­kon esiin­ty­mi­ses­tä ku­vat­tu fil­mi­rul­la tip­pui ke­hi­te­pön­tön poh­jal­le. Sii­nä sit­ten har­mit­te­lin, mi­ten ih­mees­sä ti­lan­teen voi pe­las­taa, kun ku­vat ovat pi­lal­la. Ire­ne tai­koi kuin tai­koi­kin Kli­men­kon sii­tä­kin ne­ga­tii­vis­ta esiin.

Toi­nen ai­ka ää­ri­pääs­tä ole­va ko­ke­mus nuo­rel­le toi­mit­ta­jal­le oli Strip­te­a­sen SM-ki­sat Eet­var­tis­sa. Myös se, kun kier­to­liit­ty­mä, jos­sa on tai­de­te­os Vir­tain aal­lois­ta, otet­tiin käyt­töön, on jää­nyt mie­leen.

– Joku oli läh­te­nyt Es­lal­la tes­taa­maan uut­ta ym­py­rää ja tuli au­toi­li­joi­ta sii­nä vas­taan, muis­taa Pek­ka­ri­nen.

Hän sai ison an­nok­sen toi­mit­ta­juu­den hil­jais­ta tie­toa yk­si­tyis­koh­ti­neen sekä pal­jon op­pia elä­mäs­tä. Niil­lä opeil­la on teh­ty työ­tä maa­il­mal­la yli 30 vuot­ta.

En­sim­mäi­sen kos­ke­tuk­sen säh­köi­siin vies­ti­miin Pek­ka­ri­nen sai Yleis­ra­di­on Kes­ki-Suo­men toi­mi­tuk­ses­sa, jos­sa oli oh­ja­tus­sa har­joit­te­lus­sa. Joka päi­vä työn al­la oli uu­si tv-jut­tu. Eri ke­si­nä toi­mit­ta­ja­nal­ku kier­si eri maa­kun­ta­leh­dis­sä ja pää­tyi lo­pul­ta Ylel­le Mik­ke­liin ja sit­tem­min Kuo­pi­oon töi­hin. Ylel­lä hän teki ra­dio-, tv-, ja verk­ko­jut­tu­ja noin 19 vuo­den ajan. Täl­lä het­kel­lä hän työs­ken­te­lee verk­ko­toi­mit­ta­ja­na Sa­von Sa­no­mis­sa.

– Ai­na, kun meil­le­kin toi­mi­tuk­seen tu­lee nuo­ria har­joit­te­li­joi­ta, niin ko­e­tan ol­la heil­le vä­hin­tään yh­tä kiva, kun mi­nua koh­taan ol­tiin Suo­men­se­län Sa­no­mis­sa. Ha­lu­an kan­nus­taa ja vä­lit­tää sa­maa hil­jais­ta tie­toa eteen­päin.

– Vir­rat oli hyvä paik­ka kas­vaa, sen ym­mär­tää nyt. Nuo­ril­la oli myös tu­le­vai­suu­den us­koa, ei­kä ol­lut so­si­aa­lis­ta me­dia ma­sen­ta­mas­sa. Ikä­vöin Vir­tain luon­toa: Kei­tu­rin met­siä ja kui­via män­ty­kan­kai­ta, kä­ve­ly­jä ju­na­ra­taa pit­kin. Toi­von, et­tä pää­sen Vir­roil­le luok­ka­ko­kouk­seen tänä ke­sä­nä ja ris­tei­le­mään Tar­jan­teel­la.

Alttoviulun soitto kuuluu edelleen Keiturin asuntoalueella asuneen Susanna Pekkarisen harrastuksiin. Kuva on peräisin vuodelta 1996.

Susanna Pekkarisen kotialbumi