Kysytääs kaupunginjohtajalta -palstalla sivuttiin tällä kertaa muun muassa alkanutta vuotta ja Tredun koulukiinteistön aktiivisen käytön kehitystä.
Miten ostetun Tredun koulukiinteistön aktiivista käyttöä aiotaan kehittää?
– Toisen asteen talon tyhjiä tiloja on tarjottu tällä hetkellä muun muassa toimistokäyttöön ja lisäksi pohdinnassa on, voisiko sieltä tarjota esimerkiksi etätyötiloja tulevaisuudessa. Tilojen käyttöä arvioidaan yhdessä myös Tredu koulutuksen kanssa, jotta kokonaisuus on toiminnallisesti ja taloudellisesti mahdollisimman tehokas. Tarvittaessa kiinteistömassaa tulee sopeuttaa vastaamaan todellista tarvetta, jos ei kiinteistöön löydetä riittävästi muuta toimintaa.
Onko kestävä kehitys Virtain kaupungin agendalla? Jos on, niin miten?
– Kyllä on. Virtain kaupunki on viime vuosina investoinut laajasti muun muassa aurinkopaneeleihin ja kiinteistöjen energiatehokkuuteen. Katuvaloja ja kiinteistöjen valaistusta on uusittu ledeiksi, kiinteistöautomaatioita ja iv-koneita on päivitetty ja sitä myötä energiatehokkuus on parantunut.
– Kestävä kehitys näkyy vahvasti myös kasvatuksessa. Kestävän kehityksen teemat nousevat jo opetussuunnitelmastakin. Koivurinteen päiväkodilla ja yhtenäiskoululla on Vihreä Lippu -sertifikaatit, joiden saaminen ja säilyttäminen vaatii jatkuvaa arviointia. Vihreä lippu on Suomen suurin kestävän kehityksen ohjelma ja kansainvälinen ympäristömerkki päiväkodeille, kouluille, oppilaitoksille ja vapaa-ajan toimijoille.
– Kouluilla toimii henkilökunnan kestävän kehityksen tiimi sekä oppilaiden raati, jotka suunnittelevat ja toteuttavat vuosittain kestävän elämäntavan projekteja. Varhaiskasvatuksessa kestävyyskasvatusta on tehty jo ennen koulupolkua, jolloin teemat juurtuvat lapsiin varhain. Tässä muutamia esimerkkejä mainitakseni.
Miltä alkanut vuosi näyttää, mitä asioita tällä hetkellä työstetään?
– Vuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti. Marraskuussa hyväksytty uusi kuntakonsernistrategia ohjaa nyt kaupungin kehittämistä ja sen toimeenpano on alkanut. Alkuvuoden aikana on jatkettu selvityksiä sote-kiinteistöjen mahdollisesta yhtiöittämisestä sekä sote-ruokapalveluiden järjestämisestä tulevaisuudessa. Myös vuokrataloyhtiön talouden tervehdyttäminen, kaavoitukseen ja maankäyttöön liittyvät asiat ja Kotalan koulun kouluverkkoselvitys ovat työn alla.
– Elinvoimalupaus Virtain Yrittäjien ja MTK Virrat kanssa allekirjoitettiin tällä viikolla, ja yhteistyötä yrittäjien kanssa jatketaan tiiviisti paikallisen elinvoiman vahvistamiseksi. Työtä riittää siis monella rintamalla.
Henna Viitanen
kaupunginjohtaja
