Se, että pilkkaa jotakuta tai jotakin, kertoo itse asiassa vain pilkkaajasta, ei pilkattavasta. Paha ponnahtaa takaisin lähettäjälleen kuin bumerangi. Pilkka osuu yleensä omaan nilkkaan, mutta miksi pilkatut sitten kantavat kuormaansa pitkiä aikoja, joskus läpi koko elämänsä?
Olympialaisten avajaisten yhteydessä käytiin keskustelua siitä, sisälsikö eräs ohjelmanumero Jumalan pilkkaa vai ei. Uskontoa saatetaan pilkata, pahimmassa tapauksessa myös uskoa pilkataan, mutta Jumala on pilkan yläpuolella. Tässä siis vastaus siihen, miksi me ihmiset loukkaannumme: me olemme vajavaisia. Pitäisi siis nousta kuvaannollisesti asian yläpuolelle.
En tokikaan kehota pilkkaan ketään eikä mitään kohtaan. Pilkkakirves jättää jäljen ja ainakin pysyviä jälkiä meidän tulee välttää.
Artisti nimeltään Pehmoaino antaa laulussaan ”Maasta taivaaseen” tärkeän ohjeen tulkitessaan asiaa näin: ”Vaikka kuinka maailma ois sulle paikoin ankara, niin muista silti, että vihan patoaminen ei tuhoo toista, vaan se tuhoo sun oman sydämen.”
Tuula Jokinen