Arto Ala-Heikkilä toi toimitukseen kolme vanhaa karttaa ja muisteli kuulleensa pikkupoikana, että Virtain kaupunkia olisi suunniteltu paitsi Kalettomanlahden rannalle, myös Koronkylään ja Härköseen.
Nyt eläkepäivien ratoksi hän halusi varmistaa, pitivätkö muistikuvat paikkansa ja otti yhteyttä Kansallisarkistoon. Sieltä löytyivätkin kyseiset, maanmittari A.F. Tavaststjärnan kartoittamat ja lääninarkkitehti C.A. Setterbergin vuonna 1859 laatimat asemakaavakartat.
Ala-Heikkilän mielestä Hampaistensalmeen tehty suunnitelma olisi voinut toteutuakin, sillä olihan laivareittiä kaavan laadinta-aikaan jo ruopattu ja viitoitettu venäläisten toimesta.
Senaatti kuitenkin päätti, ettei kaupunkia perusteta, sillä maakauppa oli vapautunut, eikä kaupungin perustamista enää tarvittu kaupankäyntiä laillistamaan.
