Aika usein on mukava kertoa onnistumisista, vähemmälle jäävät kaunistelemattomat tarinat. Siihen kiinnittää huomiota varsinkin tällä sosiaalisen median aikakaudella. On helpompaa raportoida tähtihetkistä elämässä kuin kertoa, miten oikeasti menee, vaikka elämänkirjoon kuuluu kaikki tunneskaalat.
Täytyy nostaa hattua, miten Waskikulmaa pyörittänyt Aleksi Heikkilä uskalsi rohkeasti kertoa suoraan, ettei pienyrittäjänä tässä ajassa ole helppoa tai mitkä syyt johtivat siihen, että yritystoiminta piti lopettaa. Aika on erittäin vaikea.
Elinkustannukset Suomessa ovat nousseet järjettömästi. Pelkästään töissä käymisestä saa maksaa bensapumpulla kiitettävästi. Siinä ei pienipalkkaisille jää kovin paljon ylimääräistä.
Positiivisista uutisaiheista voi tulla hyvä mieli, onneksi niitäkin on ja hyvän mielen lukujuttuja. Uutisointi ei voi perustua pelkkään hymistelyyn, siksi tarvitaan myös näkökulmaa siihen, miten Virroilla ja yhteiskunnassa menee.
Tänään lehdessä kerrotaan iloisiakin asioita, kuten mitä Tapiolan kentälle suunnitellaan, virtolaissisarusten crosskart-harrastuksesta ja miten ennakkoäänestys seurakuntavaaleissa etenee.
Myös Virtain kaupungin talousarviota päästään käsittelemään ensi viikolla kaupunginhallituksessa.
Riikka Tallila
