Soininkosken padon murtuminen 12. huhtikuuta 1954 on yhä iäkkäämpien kyläläisten muistissa.
Soininkosken voimalaitoksen koneenhoitaja oli jo viikkoja ennen murtumaa huomannut vuodon ja ilmoittanut siitä johtajalle, joka oli arvellut, ettei se ole vaarallista. Pari miestä kuitenkin laitettiin asiaa tutkimaan.
Uuno Pälvi ja Toivo Kilponen yrittivät laskeutua uomaan padon alapuolelle, mutta eivät uskaltautuneet alas asti, sillä vettä tuli padon ali ja penkka tärisi. Painetta yritettiin vähentää avaamalla ohijuoksutusluukkuja.
– Ei niitä paljon ehditty avata, kun pato murtui. Ensin lähti maapadon puolelta maata pohjasta päin ja sitten kaatui kivipadon päästä viimeinen pilari ja muutama metri patoa, Pälvi kertoi Lauri Saikkosen Soininkylän kirjaan tekemässä haastattelussa.
Padon murtuminen sai vesimassat liikkeelle ja ne rikkoivat maantiesillan. Liikenne Virroilta Killinkoskelle ja Ähtäriin katkesi. Kävelysilta saatiin rakennettua muutamassa viikossa, mutta varsinainen uusi maantiesilta tienoikaisuineen valmistui vasta vuonna 1961.
Lähde: Soininkylä, toim. Antti Koiranen ja Liisa Saikkonen 1998.
