Tui­ja Vei­ja

– Ei­pä täs­sä kum­moi­sem­paa, elä­ke­läi­sen ar­kea. Aa­mul­la pyyk­ki­tu­pa oli va­rat­tu­na ja nyt on jo pyy­kit hoi­det­tu­na. Olen sa­no­nut asu­va­ni Me­lar­ti­nin mä­el­lä, sil­lä sä­vel­tä­jä Erk­ki Me­lar­ti­nin hu­vi­la on ai­koi­naan ol­lut vie­rei­sel­lä ton­til­la. Täs­sä on myös Me­lar­ti­nin mu­kaan ni­met­ty katu ja puis­to, ker­toi­lee ko­to­aan Hel­sin­gin Pu­kin­mä­es­tä ta­voi­tet­tu Jou­ko Ylä-Lie­den­poh­ja.

Vaik­ka hä­nel­lä on ikää jo yli 80 vuot­ta, hän har­ras­taa ak­tii­vi­ses­ti ur­hei­lua ja ker­too muut­ta­neen­sa Pu­kin­mä­keen, kos­ka hy­vät har­joit­te­lu­mah­dol­li­suu­det löy­ty­vät lä­hel­lä. 

– Ur­hei­lu tuo ta­voit­teel­li­suut­ta jo­kai­seen vuo­de­nai­kaan. Pi­tää ol­la huo­lel­li­nen, et­tä kun­non ajoi­tus osuu oi­ke­aan. 

Hel­mi­kuun lop­pu­puo­lel­la jär­jes­tet­tä­viin ai­kui­sur­hei­lu­lii­ton SM-hal­li­ki­soi­hin val­mis­tau­tu­mi­seen on kuu­lu­nut no­peus­kes­tä­vyys­har­joi­tuk­sia, pa­laut­te­lua ja ve­nyt­te­lyä sekä mak­si­mi­no­peus­har­joi­tuk­sia. 

– Vä­lil­lä le­vä­tään ja pari ker­taa vii­kos­sa on myös voi­ma­har­joit­te­lua. Pi­ka­juok­sua ei pys­ty te­ke­mään, el­lei krop­pa ole sa­tap­ro­sent­ti­ses­ti kun­nos­sa.

Hal­li­ki­so­jen jäl­keen seu­raa­va ta­voi­te on osal­lis­tua ke­säl­lä Tu­rus­sa jär­jes­tet­tä­viin SM-ki­soi­hin.

Lie­den­poh­jas­ta ko­toi­sin ole­va Ylä-Lie­den­poh­ja oli in­no­kas ur­hei­li­ja jo kou­lu­ai­koi­na. Hä­nen la­je­jaan oli­vat pi­tuus­hyp­py ja pi­ka­juok­su.

– Meil­lä oli Vir­tain Ur­hei­li­jois­sa hyvä po­ruk­ka, pär­jä­sim­me Hä­meen vies­teis­sä pii­ri­ta­sol­la mu­ka­vas­ti. Nuor­ten sar­jas­sa meil­lä oli Lie­den­poh­jas­ta Juk­ka Ran­ta­nen ja kes­kus­tas­ta Vesa Kor­pi­mä­ki ja Mat­ti Kyl­mä­kos­ki. Jos­kus mu­ka­na oli myös Pek­ka Mur­to­lah­ti va­ra­mie­he­nä ja jou­tui hän vä­lil­lä juok­se­maan­kin.

Suomea se oli, mutta mitä siinä luki?

Ylä-Lie­den­poh­jal­le ura­va­lin­ta Vir­roil­la käy­dyn lu­ki­on jäl­keen oli sel­keä. Hän ha­lu­si opis­kel­la kaup­pa­tie­tei­tä.

– Meil­le ko­tiin tuli Hel­sin­gin Sa­no­mat ja en­nen kiin­nos­ta­via ur­hei­lu­si­vu­ja oli ai­na ta­lous­si­vut. Nii­tä lu­kies­sa to­te­sin, et­tä en ym­mär­tä­nyt lu­ke­maa­ni. Suo­mea se oli, mut­ta mitä sa­nat tar­koit­ti­vat? Ai­noa mitä ym­mär­sin, oli stan­dart­ti, joka ker­toi sa­ha­ta­va­ran mää­ris­tä.

– He­sa­ris­sa oli myös si­vu­kau­pal­la työ­paik­kail­moi­tuk­sia. Siel­lä oli pal­jon kiin­nos­ta­via paik­ko­ja avoin­na kau­pal­li­sen alan teh­tä­viin. Niin­pä jo kou­lu­ai­ka­na aloin ot­taa asi­ois­ta sel­vää.

Hän val­mis­tui Hel­sin­gin kaup­pa­kor­ke­a­kou­lus­ta eko­no­mik­si ja sai Ful­lb­right-sti­pen­din Ame­rik­kaan. Sii­tä tuli kään­teen­te­ke­vä vuo­si Ylä-Lie­den­poh­jan elä­mäs­sä.

– 1968–1969 opis­ke­lin Ame­ri­kas­sa In­di­a­nan yli­o­pis­tos­sa, Bloo­ming­to­nis­sa ja me­nin vas­ta sen jäl­keen ar­mei­jaan. Ar­mei­jan jäl­keen työs­ken­te­lin Suo­men puun­ja­los­tus­te­ol­li­suu­den myyn­tiyh­dis­tyk­ses­sä ja loin lik­vi­di­teet­ti­bud­je­toin­nin pe­rus­suun­ni­tel­man ATK:lle. Si­vus­sa oli myös mon­ta muu­ta pro­jek­tia, jot­ka vä­lil­lä muo­dos­tui­vat pää­työk­si.

Hän työs­ken­te­li myös Sit­ras­sa, tut­kien suo­ma­lai­sen ko­ti­ta­lous­ko­ne- ja kyl­mä­ko­ne­te­ol­li­suu­den tu­le­vai­suu­den­nä­ky­miä.

– Sii­hen ai­kaan vas­ta­val­mis­tu­neil­le ih­mi­sil­le an­net­tiin pal­jon vas­tuu­ta. Oli mah­dot­to­man tun­tui­sia asi­oi­ta, jois­ta piti saa­da sel­vä. Nyt sitä ih­met­te­lee, mi­ten pal­jon nuo­riin työn­te­ki­jöi­hin sil­loin luo­tet­tiin. Esi­mie­het oli­vat hy­viä, heil­tä op­pi pal­jon yri­ty­se­lä­mää ja pal­jon opit­tiin myös kol­le­goil­ta.

Käytännön töistä professorin virkaan

Kol­men vuo­den käy­tän­nön työn­te­on jäl­keen Jou­ko Ylä-Lie­den­poh­ja al­koi teh­dä väi­tös­kir­jaa ja väit­te­li 1976 toh­to­rik­si kan­san­ta­lous­tie­tees­sä. 

En­sim­mäi­nen py­sy­vä ni­mi­tys hä­nel­lä oli Jy­väs­ky­län yli­o­pis­toon. Hän toi­mi opet­ta­ja­na myös Vaa­san kaup­pa­kor­ke­a­kou­lus­sa, Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­sa sekä Hel­sin­gin Kaup­pa­kor­ke­a­kou­lus­sa. Jon­kin ai­kaa vie­räh­ti myös opet­ta­ja­na Ka­li­for­ni­an yli­o­pis­tos­sa San Die­gos­sa sekä vie­rai­le­va­na tut­ki­ja­na Ox­for­dis­sa ja Har­var­dis­sa.

Hän toi­mi Tam­pe­reen yli­o­pis­ton kan­san­ta­lous­tie­teen pro­fes­so­ri­na 1987–2004. 

– On­han sitä mo­nen­lais­ta tul­lut ope­tet­tua, ai­na pe­rus­kurs­sis­ta toh­to­ri­o­pis­ke­li­joi­hin as­ti. Olin mu­ka­na pe­rus­ta­mas­sa kan­san­ta­lous­tie­teen yh­teis­tä jat­ko­kou­lu­tu­soh­jel­maa ja toi­min lai­tok­sen joh­ta­ja­na pari vuot­ta.

Opet­ta­ja­na hän ku­vai­lee it­se­ään pe­rus­teel­li­sek­si ja ar­vi­oin­neis­sa tiu­kak­si.

– Py­rin sii­hen, et­tä opis­ke­li­jat sai sel­vän, mis­tä oli ky­sy­mys. Pro­fes­so­rik­si pyr­ki­vän pi­tää teh­dä pal­jon töi­tä ja päi­vät vä­lil­lä ve­ny­vät. Töi­tä teh­dään sii­hen as­ti, et­tä työ tu­lee val­miik­si.

Jouko Ylä-Liedenpohja kävi Virroilla viimeksi kesällä 2024, kun vuonna 1954 ylioppilaaksi kirjoittaneen tapasivat Tarjanne-laivalla.

Tuija Veija

Uskallusta omaan ajatteluun

– Ei elä­mä kui­ten­kaan pelk­kää työ­tä ol­lut, sii­hen mah­tui myös haus­kan­pi­toa ja seu­rus­te­lua ys­tä­vien kans­sa. Kä­vim­me kon­ser­teis­sa ja te­at­te­ris­sa. Nyt eläk­keel­lä täl­lai­seen on ai­kaa pal­jon enem­män, Ylä-Lie­den­poh­ja miet­tii.

Hän naut­tii mu­sii­kis­ta, sin­fo­ni­a­kon­ser­teis­sa tu­lee käy­tyä use­an ker­ran vuo­des­sa. Mat­ko­ja maa­il­mal­le hän on teh­nyt pait­si työn puo­les­ta, myös va­paa-ajal­la. 

– Vai­mo­ni oli eng­lan­nin opet­ta­ja ja kun lap­set oli­vat pie­niä, ke­vääl­lä kou­lun lo­put­tua pak­ka­sim­me au­ton ja suun­ta­sim­me Ruot­sin hal­ki Eng­lan­tiin pa­rin vii­kon reis­sul­le. Se oli ke­sän ko­ho­koh­ta. Myös ul­ko­mail­la työs­ken­nel­les­sä­ni tu­tus­tuim­me pai­kal­li­seen luon­toon.

Nyt elä­ke­päi­vil­lä Ylä-Lie­den­poh­ja naut­tii ur­hei­lun li­säk­si lu­ke­mi­ses­ta. 

– Sain juu­ri lu­et­tua Hel­len­ber­gin ja Vi­su­rin kir­joit­ta­man kir­jan Uk­rai­nas­ta ja uu­des­ta maa­il­man­jär­jes­tyk­ses­tä. Jou­lu­nai­kaan luin Björn Wahl­roo­sin Nurk­ka­huo­neen, joka si­säl­tää erään­lai­sia päi­vä­kir­jo­ja vuo­sil­ta 2001–2022.

Eme­ri­tusp­ro­fes­so­rin yh­tey­det Vir­roil­le ra­joit­tu­vat ny­kyi­sin käyn­tei­hin si­sa­ren­sa luo­na sekä en­tis­ten kou­lu­ka­ve­rei­den ta­paa­mi­seen. 

– Täs­sä iäs­sä mat­kan aja­mi­nen Hel­sin­gis­tä Vir­roil­le on jo työ­läs­tä. 

Hän nau­rah­taa, kun ky­sy­tään ter­vei­siä lu­ki­joil­le ja vir­to­lai­sil­le.

– Ei mi­nun kan­na­ta läh­teä vir­to­lai­sia neu­vo­maan. Pai­kan pääl­tä nä­kee par­hai­ten, kun us­kal­taa aja­tel­la ja ana­ly­soi­da it­se. Sitä se luo­vuus on. Pe­reh­dy­tään asi­oi­hin ja sel­vi­te­tään, mitä nii­den rat­kai­se­mi­sek­si voi­tai­siin teh­dä. Ei pa­ko­te­ta sa­maan muot­tiin tois­ten kans­sa. Vir­rat on kui­ten­kin eri­lai­nen kuin Ala­vus, Ylä-Lie­den­poh­ja to­te­aa.