Tui­ja Vei­ja

Vir­to­lais­läh­töi­sen Ar­ja Haa­pa­lah­den pu­he­li­mes­ta he­läh­tää iloi­nen nau­ru, kun hän ker­toi­lee kuu­lu­mi­si­aan.

– Muis­te­len läm­möl­lä ai­kaa, kun asuim­me en­sim­mäi­set 14 lap­suus­vuot­ta­ni iha­nan van­han ap­tee­kin ylä­ker­ras­sa. Ta­lon pur­ka­mi­nen oli niin har­mi. Se oli täyn­nä tun­nel­maa ja lap­sen ho­ri­son­tis­ta niin suur­ta ja mo­ni­säi­keis­tä ta­loa osa­si ku­vi­tel­la kum­mi­tus­ta­lok­si­kin. Siel­lä oli ihan omat sään­tön­sä ap­teek­ka­rin myö­tä, Haa­pa­lah­ti muis­te­lee.

– Ta­lon ylä­ker­ras­sa asui opis­ke­li­joi­ta ja far­ma­seut­te­ja. Kar­ka­sim­me ai­na far­ma­seut­ti­na toi­mi­neen Koi­vu­nie­men Au­nen puo­lel­le. Hä­nen kans­saan pi­dän yh­teyt­tä vie­lä­kin, Au­ne on jo 98-vuo­ti­as.

– Olen ai­na sa­no­nut, et­tä kah­den hie­non ra­ken­nuk­sen pur­ka­mis­ta en ym­mär­rä. Toi­nen on Vir­tain van­ha ap­teek­ki ja toi­nen Kes­ki-Lah­den van­ha puu­kirk­ko. Upei­ta ra­ken­nuk­sia oli­vat mo­lem­mat.

Virtain vanhan apteekin kuva on Arja Haapalahden seinällä muistona lapsuusvuosien kodista.

Ar­ja läh­ti Vir­roil­ta kou­lun jäl­keen töi­den pe­räs­sä Päi­jät-Hä­meen seu­dul­le, sil­lä hä­nen äi­tin­sä suku oli siel­tä ko­toi­sin. Hän toi­mi pie­nen po­jan hoi­ta­ja­na, kun­nes pää­si puo­ti­puk­suk­si teh­taan­myy­mä­lään ja asui vä­hän kau­em­pa­na Lah­den kau­pun­gin kes­kus­tas­ta.

– Ker­ran myö­häs­tyin bus­sis­ta ja kun tyt­tö­ka­ve­ri­ni odot­ti mi­nua kau­pun­gis­sa, sin­ne piti pääs­tä. Pää­tin lif­ta­ta ja sain kyy­din mu­ka­val­ta mie­hel­tä. Ro­mans­sia ei heti syn­ty­nyt, mut­ta kun use­am­min aje­lim­me yh­des­sä, sii­tä se kui­ten­kin läh­ti.

Liit­to kes­ti 23 vuot­ta. Per­hee­seen syn­tyi kak­si tyt­töä, joil­la mo­lem­mil­la on jo kak­si ai­kuis­ta las­ta. Las­ten­lap­set kut­su­vat iso­äi­ti­ään ni­mel­lä Nun­nu.

– Nuo­rin lap­sen­lap­si, koh­ta 18-vuo­ti­as Tii­nu soit­te­li täs­sä erää­nä päi­vä­nä ja pyy­si, et­tä voi­sit­ko Nun­nu ku­toa meil­le vil­la­su­kat. On niin iha­naa, kun pe­rin­tei­set vil­la­su­kat kel­paa­vat.

Älä kasvata sohvaa selkään

Eron jäl­keen Ar­ja os­ti mö­kin Lam­mil­ta ja pää­si töi­hin Tuu­lok­sen ko­ti­pal­ve­luun. En­nen elä­köi­ty­mis­tään hän työs­ken­te­li kym­me­nen vuot­ta niin ikään Tuu­lok­ses­sa si­jait­se­vas­sa Bir­git­ta­ko­dis­sa.

Ak­tii­vi­sek­si elä­ke­läi­sek­si tun­nus­tau­tu­va Ar­ja muut­ti elä­ke­päi­vil­leen Lah­teen. Ai­ka ei eh­di tul­la pit­käk­si ja hän kan­nus­taa­kin ikäih­mi­siä läh­te­mään liik­keel­le, ei­kä kas­vat­taa soh­vaa sel­kään­sä.

Hän har­ras­taa mo­nen­lais­ta yh­des­sä en­ti­sen työ­ka­ve­rin­sa Pir­jon kans­sa.

– Kier­räm­me kirp­pa­reil­la ja käym­me lai­va­ris­tei­lyil­lä. Tans­si­mi­nen on yk­si rak­kaim­mis­ta har­ras­tuk­sis­ta. Ny­kyi­sin tal­vi­kau­del­la tu­lee vä­hem­män käy­tyä tans­si­mas­sa, mut­ta ke­säi­sin tu­lee läh­det­tyä la­va­tans­sei­hin kau­em­mas­kin, ku­ten Har­to­laan, Huit­ti­siin, Keu­ruul­le tai en­ti­sel­le ko­ti­seu­dul­le Vir­roil­le.

– Pi­dän pal­jon yh­teyt­tä ys­tä­vii­ni Vir­roil­la ja vii­me ke­sä­nä vie­tin siel­lä pal­jon ai­kaa. Olin 11 ker­taa va­paa­eh­tois­työs­sä Hiek­ka­ran­nal­la­kin.

Hy­vän­te­ke­väi­syys on­kin Ar­jal­le tär­ke­ää. Hän toi­mit­taa kirp­pu­to­ri­löy­tö­jä ja omia pi­tä­mät­tä jää­nei­tä vaat­tei­ta nii­tä enem­män tar­vit­se­vil­le.

– Kert­tu-äi­ti sa­noi ai­ka­naan, et­tä vuo­ro­kau­des­sa pi­täi­si ol­la 50 tun­tia, mi­nul­la on vä­hän sama tun­ne, hän nau­raa.

Pullantuoksuinen kokkikolmonen

Kun Ar­ja in­nos­tuu lei­po­maan, läm­pi­mäi­sis­tä saa­vat naut­tia niin tut­ta­vat kuin su­ku­lai­set­kin.

– Las­ten­las­ten kans­sa meil­lä on ker­ran kuus­sa ”mark­ki­na­päi­vä”, jol­loin he esit­tä­vät ruo­ka­toi­vo­muk­sen. Syö­mi­sen jäl­keen ase­tu­taan mu­ka­vas­ti lö­höi­le­mään ja jut­te­le­maan kuu­lu­mi­sia. Toi­si­naan hyp­pään aa­mul­la ju­naan ja mat­kus­tan Hel­sin­gis­sä asu­van tyt­tä­ren luok­se päi­väk­si.

Vir­to­lais­ta elä­män­me­noa hän on seu­ran­nut häm­men­ty­nee­nä ja hie­man när­käs­ty­nee­nä­kin.

– Ajat­te­lin jos­kus, et­tä muu­tan Vir­roil­le, kun pää­sen eläk­keel­le, mut­ta ne haa­veet ovat kyl­lä ka­ris­seet. Nuo­ri­son meno näyt­tää hur­jal­ta. Öi­nen mo­po­ral­li on ai­van kä­sit­tä­mä­tön­tä ke­säi­sin.

– Olen hie­man ih­meis­sä­ni vir­to­lai­sis­ta, jot­ka suh­tau­tu­vat mei­hin pois muut­ta­nei­siin jo­ten­kin va­rau­tu­nees­ti. Mi­nua hie­man har­mit­ti, kun en saa­nut kut­sua rip­pi­kou­lu­ta­paa­mi­seen jo­ku­nen vuo­si sit­ten.

 Ar­ja Haa­pa­lah­del­le ilon het­kiä ovat rau­hal­li­set aa­mut, kun saa he­rä­tä ja teh­dä aa­mu­toi­met il­man ai­ka­tau­lua.

– Sy­dän­tä läm­mit­tää se­kin, kun koh­ta 18-vuo­ti­as Tii­nu soit­te­lee usein ja ky­se­lee kuu­lu­mi­sia.

– Elän täyt­tä elä­mää sai­rauk­sis­ta huo­li­mat­ta. Di­a­be­tes voi ol­la mi­nus­sa, mut­ta minä en ole di­a­be­tek­ses­sa. En an­na sen häi­ri­tä elä­mää­ni. Toki mat­kaan mah­tuu huo­no­ja­kin päi­viä, mut­ta ne me­ne­vät ohi.

Haa­pa­lah­ti lä­het­tää läm­pi­miä ter­vei­siä lu­ki­joil­le.

– Va­lo­pilk­ku löy­tyy jo­kai­ses­ta päi­väs­tä. Sen löy­tää, kun tar­peek­si tar­kas­ti kat­soo.

Mitä kuu­luu -pals­tal­la ky­sym­me Vir­roil­la vai­kut­ta­neil­ta ih­mi­sil­tä, mis­sä he ny­kyi­sin me­ne­vät ja mitä heil­le kuu­luu? Vink­kaa meil­le, ke­nen kuu­lu­mi­sis­ta ha­lu­ai­sit lu­kea.