Vauhdikas määrä asioita on viikon aikana ehtinyt tapahtua. Alkuviikkoon osui Löytöxin konkurssiin hakeutumisuutinen, myös huoli sote-palveluista ja alan työtekijöiden irtisanomisista on ollut esillä ihmisten puheissa.
Näinhän se pienessä maalaiskaupungissa on, että tiedonmuruset puhuttavat, kun viralliselta taholta tullutta selontekoa ei ole saatavilla. Minulta on tällä viikolla tiedusteltu, miksei työntekijöitä voi haastatella? Asia ei ole paikallislehdestä kiinni.
Nyt ei eletä enää Keiturin Sotessa, viestintä pörssiyhtiön viestinnän kanssa on hyvin erilaista, mihin me paikallislehdessä aiemmin olemme tottuneet. Parhaamme silti yritämme, mutta kaikkiin kysymyksiin ei aina saada tarkkoja vastauksia, vaikka ne olisikin kysytty.
Sote-huoli oli kirvoittanut 13 valtuutetun allekirjoittamaan asiasta valtuustoaloitteen, joka etenee Virtain kaupungilla. Aloitteessa halutaan muun muasssa, että Virtain kaupunki selvittää palvelujen tilaa sekä sitä, mikä Pirkanmaan hyvinvointialueen vastuu ja tieto palvelujen tulevaisuudesta.
Kesälehti alkaa olla painovalmis ja osaan sen sisällöstä pääsee kurkistamaaan digilehdessä jo ennakkoon. Lehti tulee ensi viikolla maksutta luettavaksi Sanomien digisivustolle näköisversiona.
Riikka Tallila
