Sain si­nut ys­tä­vil­tä­ni Ma­til­ta ja Jaa­nal­ta löy­tö­kis­sa­na olit pik­ku­kar­va­pal­lo, lu­mou­duin si­nuun koko sy­dä­mel­lä­ni, otit mi­nut emok­se­si.

Kie­tou­duit nuk­ku­maan men­nes­sä kau­lal­le­ni nuo­lit ja ni­pis­te­lit, kun­nes läm­min turk­ki­si saat­te­li mi­nut un­ten mail­le.

Et luo­pu­nut ta­vas­ta koko eli­ni­kä­si ai­ka­na. Kas­voit ja var­tuit ko­din läm­mös­sä, pi­ha­pii­ris­sä, jos­sa viih­dyit.

Si­nus­ta Vil­ma-kisu huo­kui suu­ri rak­kaus, kaik­kea tätä ole­mas­sa ole­vaa koh­taan keh­rä­sit ja loh­du­tit mi­nua ma­su­ni pääl­lä,
vai­kei­na het­ki­nä­ni pi­din si­nua hy­vä­nä, si­li­tin, har­ja­sin, toin herk­ku­ja syö­tä­väk­se­si.

Pus­kit ken­ki­ä­ni, nilk­ko­ja­ni, näy­tit kuin­ka tär­keä olin si­nul­le kym­me­nen vuo­den ai­ka­na, opim­me tun­te­maan toi­sem­me.

Tie­sit heik­kou­te­ni, en voi­nut vas­tus­taa si­nua, an­noin ai­na pe­rik­si.

Erää­nä il­ta­yö­nä nau­it keit­ti­ös­sä, ha­lu­sit ulos, en tah­to­nut pääs­tää, kun­nes hel­lyin.

Saa­te­sa­na­ni oli­vat koh­ta­lon en­ne: ole va­ro­vai­nen, pysy pi­has­sa ja ta­lon al­la.

Aa­mul­la si­nua ei nä­ky­nyt, ku­ten ai­na en­nen ki­pi­tit rap­pu­sil­le, kuul­les­sa­si ää­ne­ni.

Odot­te­lin mon­ta päi­vä kau­hun val­las­sa si­nua ko­tiin. Ei­len sain ys­tä­väl­tä­ni tie­don, et­tä olit jou­tu­nut sur­man suu­hun.

Mur­ruin, syy­tin it­se­ä­ni, ikä­vöin ja kai­pa­sin, et ole enää vas­tas­sa ko­tiin tul­les­sa­ni.

En voi ot­taa sy­lii­ni, turk­ki­si ei läm­mi­tä kau­laa­ni.

Olit mi­nul­le ra­kas pik­ku kisu, le­päät nyt hau­das­sa. Su­ru­ni on suu­ri, tu­len muis­ta­maan si­nut pik­ku su­loi­nen ki­su­ni ai­ni­aan

Hy­väs­ti pik­ku Vil­ma.

Han­nu Ti­ai­nen
Kih­niö 21.7.2026