Sain toimia Virtain talousjohtajana vuodet 2013–2016, aika jäi lyhyehköksi, kun kotiseutu kutsui, mutta lämmöllä muistelen mukavia kohtaamisia ja työtehtäviä. Jokin vuosi sitten oli ilo kertoa Virtain valtuustolle, miten tuulivoimahankkeet ovat täällä, yhdessä Suomen suurimmassa tuulivoimakunnassa Kalajoella, edenneet.
Jäin sen jälkeen seuraamaan, että miten tuulivoima-asiat Virroilla kehittyvät.
Kalajoella on ollut pitkään positiivinen suhtautuminen tuulivoimaan. Kaupungin taloutta on ollut mukava suunnitella tulevaisuuteen, kun on ollut odotuksissa rakentuneiden myllyjen tuoma kiinteistöverotulo, rakennuslupamaksut sekä rakentamisen paikallistalouden vaikutukset.
Kalajoella on tällä hetkellä 121 tuulivoimalaa, joista kertyy 3,9 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloa. Se vastaa kahta tuloveroprosenttia ja on kaupungin talouteen tärkeä erä.
Tuulesta on tullut rahaa, uudesta myllystä tulee yli 30 000 euroa/mylly ensimmäisten vuosien ajan. Käsittääkseni maanomistajat ovat tyytyväisiä sopimuksiin ja mm. parantuneisiin tieolosuhteisiin. Myös huolto- ym. toiminnot hyödyntävät vuosittain majoituskapasiteettia.
Usein kysytään, että vaikuttavatko myllyt muuttajien paikkavalintaan tai matkailijoiden saapumiseen Kalajoelle? Uskaltaisin väittää, että ei ainakaan negatiivisesti.
Hiekkasärkillä käy vuosittain noin miljoona turistia ja vuosittain kehittyy uusia palveluita. Ehkä positiivisesti, kun tuotetaan uusiutuvaa vihreää energiaa myös muiden kuin kalajokisten tarpeisiin?
On ollut ilo seurata, että Virtain kaupungin taloustilanne on ollut yhä vahva.
Elämme kuitenkin parhaillaan erittäin heikossa suhdannetilanteessa, kovassa työttömyydessä ja asukkaiden osalta kiivaassa kuntien välisessä taistelussa – väestöennusteet näyttävät synkältä monen kunnan osalta. Valtionosuusuudistus on menossa, valtionosuuksia on jo nyt leikattu vuosittain. Kuntien tulee selvitä yhä enemmän omillaan.
Valtionosuusuudistuksesta on todettu, että se ei kuntien tilanteita ratkaise, huolestuttavaa toki on, jos tuulivoimasta kertyvä kiinteistöverotulo menee tasauksen piiriin. Lähtökohtaisesti kiinteistöverotulot tulevat kuitenkin suoraan kuntiin.
Tulevaisuus on kuntien käsissä. Toivotan Virroille viisaita päätöksiä tulevaisuuteen.
Pirjo Männistö,
Virtain kaupungin
talousjohtaja 2013–2016
