El­me­rin ham­mas­ta ko­lot­ti ikä­väs­ti ja hän oli aa­mul­la soit­ta­nut ajan ham­mas­lää­kä­riin. Läh­tö oli kui­ten­kin su­ju­nut hi­taas­ti ja lin­ja-au­to oli men­nyt me­no­jaan. Sa­nel­ma El­me­rin naa­pu­ri oli mat­kal­la kaup­paan, kun hän näki mur­jot­ta­van mie­hen tien­var­res­sa ja päät­ti pä­räyt­tää Pap­pa-Tun­tu­ril­laan tä­män luok­se.
– Huo­men­ta El­me­ri! Mi­hin mie­hel­lä on mat­ka? Sa­nel­ma ky­syi iloi­ses­ti.
– Ham­mas­lää­kä­riin mut­ta lin­ja-au­to meni jo, sa­noi El­me­ri ja pai­noi tur­von­nut­ta pos­ke­aan.
– Jes­tas sen­tään! Nyt men­nään ei­kä mei­na­ta, sa­noi Sa­nel­ma ja an­toi kier­rok­sia Pap­pa-Tun­tu­ril­le.
– Hui ka­ma­la! Hol­ti­ton nai­nen ra­tis­sa on kuin tap­pa­va tau­ti vat­san poh­jas­sa, huu­dah­ti El­me­ri kau­huis­saan.
– Höp­sis­tä sa­non minä, tun­net­ta ja tuis­ket­ta pi­tää ol­la, nau­roi Sa­nel­ma.
Sa­nel­ma kaa­ha­si mut­kais­ta tie­tä koh­ti mää­rän­pää­tä. El­me­rin oli tar­rat­ta­va kau­huis­saan tiu­kem­min kyy­dit­si­jään­sä kiin­ni. Tien kuo­pat pis­ti­vät mie­hen lui­sen ta­ka­muk­sen ko­vil­le, mut­ta Sa­nel­man mie­li heh­kui on­nes­ta, kun El­me­rin ru­tis­tus läm­mit­ti pe­ril­le as­ti. El­me­ri nou­si kan­ke­a­na kyy­dis­tä pois ja hie­roi ki­pey­ty­nyt­tä ta­ka­mus­taan.
– Voi tätä iän tuot­ta­maa iloa! Pai­kat ovat ki­pe­ä­nä, mut­ta eh­dit­tiin ajois­sa vas­taa­no­tol­le, nau­roi El­me­ri ja ta­put­ti kii­tol­li­se­na naa­pu­rin­sa ol­ka­pää­tä.
– Voi veik­ko­nen, tot­ta kai naa­pu­ria au­te­taan ai­na kun on tar­vis. Älä an­na nii­den vie­dä kah­vi­ham­mas­ta! Meil­lä kei­te­tään sit­ten mo­jo­vat kah­vit, sa­noi Sa­nel­ma ja hy­myi­li le­ve­äs­ti.
– Kyl­lä kah­vi­ham­mas py­syy pai­koil­laan, El­me­ri nau­roi ja hei­lut­ti naa­pu­ril­leen hy­väs­tik­si.
Ham­mas­lää­kä­ris­sä käyn­ti su­jui on­gel­mit­ta ja El­me­rin kah­vi­ham­mas­kin säi­lyi.

Tuu­lia Mar­ja­nen
ku­va­tai­tei­li­ja
joka kä­sit­te­lee ar­jen ko­miik­kaa
vä­rik­käi­den hah­mo­jen kaut­ta