Ket­tu­lan ky­läs­sä ta­pah­tui kum­mia. Ky­län iha­na nais­vä­ki oli in­tou­tu­nut kun­toi­le­maan ei­kä Sa­nel­ma ai­ko­nut jää­dä in­toi­lus­ta pait­si. Edel­lis­päi­vän leh­des­sä oli ol­lut ku­via jump­pa­liik­keis­tä, jot­ka so­pi­vat hä­nen ter­ha­kal­le ole­muk­sel­leen. Niin­pä hän päät­ti kai­vaa esiin vuo­sia sit­ten hank­ki­man­sa jump­pa­pal­lon.

– Tuu­mas­ta toi­meen! Niin ne ai­na sa­noo ja mi­nä­hän en toi­sek­si jää, pu­hi­si Sa­nel­ma miet­ties­sään so­lak­kaa naa­pu­ri­aan Ran­nan Mai­jaa.

El­me­ri, Sa­nel­man suu­ri ihas­tus, oli ol­lut ko­vin hu­vit­tu­nut, kun Ran­nan Mai­ja oli esi­tel­lyt pos­ti­laa­ti­kol­la uut­ta hyp­py­na­ru­aan, jon­ka hän oli juu­ri os­ta­nut. Sa­nel­ma oli sat­tu­nut nä­ke­mään hei­dän kes­kus­te­lun­sa ik­ku­nas­ta.

– Hy­pel­köön Ran­nan Mai­ja, vaik­ka kuin­ka mut­ta minä se pis­tän lan­teet hei­lu­maan, nau­roi Sa­nel­ma löy­tä­es­sään jump­pa­pal­lon­sa, joka tar­vit­si ki­pe­äs­ti li­sää il­maa.

Sa­nel­ma ot­ti pum­pun ja al­koi pump­paa­maan pal­loa täy­teen. To­vin jäl­keen hiki pi­sa­ra va­lui nai­sen pu­nai­se­na heh­ku­vaa ihoa pit­kin ja hän huo­kai­si.

– Huh huh, ko­vil­le ot­taa. Nyt on kah­vin paik­ka, Sa­nel­ma sa­noi ja meni keit­ti­öön.

Kah­vin po­ris­tes­sa Sa­nel­ma leik­ka­si ison pa­lan ka­kus­ta, jon­ka hän oli lei­po­nut aa­mul­la. Iha­na ker­ma­ko­ris­te­lu ja mar­si­paa­ni ruu­suk­keet sai­vat ve­den kie­lel­le. Ot­ta­en ku­pin kah­via ja kak­ku­pa­lan, Sa­nel­ma is­tah­ti jump­pa­pal­lon pääl­le.

– On tämä rank­kaa! Kah­via, kak­kua ja en­nen kaik­kea pai­non­hal­lin­taa!

Tuu­lia Mar­ja­nen
ku­va­tai­tei­li­ja
joka kä­sit­te­lee ar­jen ko­miik­kaa
vä­rik­käi­den hah­mo­jen kaut­ta