Voi­si­ko mi­kään ol­la tä­män hie­nom­paa, kuin naut­tia lou­nas uu­des­sa Foxy Lady -ruo­ka­ra­vin­to­las­sa, huo­kai­si Sa­nel­ma kat­so­es­saan ra­vin­to­lan mai­nos­ta.

Pai­kan nimi jo he­rät­ti suu­ria tun­tei­ta ja sa­mais­tu­mis­ta Sa­nel­mas­sa. Mikä voi­si ol­la hän­tä pa­rem­min ku­vai­le­va sana, kuin ra­vin­to­lan nimi.

Sa­nel­ma oli päät­tä­nyt va­ra­ta päi­vää en­nen ava­jai­sia pöy­dän kol­mel­le hen­gel­le, El­me­ril­le, Ran­nan Mai­jal­le ja it­sel­leen.

Hän oli saa­pu­nut ra­vin­to­laan hy­vis­sä ajoin kat­so­maan päi­vän ruo­ka­lis­tan.

Pit­kän­huis­kea ja ko­mea tar­joi­li­ja as­te­li my­häil­len Sa­nel­man luok­se, ja al­koi lis­taa­maan ti­laus­ta.

– Kol­me pos­sun pot­ka an­nos­ta pe­ru­na­muus­sil­la, ta­lon kas­tik­keel­la ja kar­hun­va­tuk­ka­mar­me­la­dil­la, oh­jeis­ti Sa­nel­ma ja jäi odot­te­le­maan naa­pu­rei­taan.

To­vin pääs­tä saa­pui Ran­nan Mai­ja Sa­nel­man pöy­dän luok­se ja vii­mei­se­nä myö­häs­sä ole­va El­me­ri.

– Voi mi­ten hur­maa­va paik­ka tämä on­kaan ja niin kau­niis­ti si­sus­tet­tu, sa­noi Mai­ja kat­sel­len ym­pä­ril­leen.

Ra­vin­to­la al­koi täyt­ty­mään asi­ak­kais­ta ja pöy­dät oli­vat osin va­rat­tu­ja.

– Voi, nyt tu­lee mei­dän pais­tit, ilah­tui Sa­nel­ma ja oi­koi hel­mi­ään kau­lal­laan.

– Jes­tas sen­tään, mikä tämä on, huu­dah­ti Sa­nel­ma, kun näki kui­van kas­vis­rul­lan lau­ta­sel­laan.

Epä­huo­mi­os­sa an­nok­set oli­vat vaih­tu­neet naa­pu­ri­pöy­dän kans­sa ja sen pöy­dän rou­va kil­jai­si por­saan pot­kan näh­des­sään.

Hä­tään­ty­nyt tar­joi­li­ja sän­tä­si nais­ten luok­se ja sa­mal­la kom­pas­tui Sa­nel­man kook­kaa­seen kä­si­lauk­kuun. Tar­jo­tin len­näh­ti tä­män kä­sis­tä ja vii­ni­pul­lon si­säl­tö rois­kah­ti Sa­nel­man vas­ta­pes­tyl­le me­kol­le.

– Hy­vä­nen ai­ka, mikä sot­ku! Huu­dah­ti Sa­nel­ma.

El­me­ri ja Ran­nan Mai­ja kat­se­li­vat sil­mät suu­ri­na ta­pah­tu­mien sar­jaa.

Sa­nel­mas­ta tun­tui sil­tä, et­tä kas­vis­rul­la ei täyt­täi­si hä­nen muo­dok­kaan var­ta­lon­sa tar­pei­ta tyys­tin, ja myös naa­pu­ri­pöy­dän hen­to rou­va oli to­del­la ih­meis­sään pak­sus­ta ja ras­vai­ses­ta por­saan­koi­ves­ta.

Pie­nel­lä se­lit­te­lyl­lä ei tar­joi­li­ja sel­vin­nyt ti­lan­tees­ta, sil­lä Sa­nel­man näl­käi­nen kiuk­ku vaan li­sään­tyi ja ek­sy­nyt por­saan pot­ka­kin oli jo kyl­met­ty­nyt.

Sa­nel­ma us­koi, et­tä tar­joi­li­ja oli teh­nyt ta­hal­laan vaih­dok­sen.

Hän päät­ti näyt­tää, et­tä oi­ke­at Foxy la­dyt tie­si­vät ar­von­sa.

– Hy­vät la­dyt, mut­ta pa­hoit­te­lut.., pyy­si tar­joi­li­ja.

– Ei mi­tään se­lit­te­lyä, ähi­si Sa­nel­ma ja suo­ris­te­li li­tis­ty­nyt­tä kä­si­lauk­ku­aan.

Ää­nek­kään kes­kus­te­lun jäl­keen Sa­nel­ma sai kah­den pöy­dän asi­ak­kail­le il­mai­set lou­nas­kor­tit ra­vin­to­laan ja ta­lon bo­nuk­set.

Li­säk­si uu­det läm­pi­mät an­nok­set tar­joil­tiin heil­le pi­ka­puo­lin.

– Vih­doin­kin ruo­kaa, huo­ka­si Sa­nel­ma ja kat­sah­ti El­me­riin.

Ei­kä Sa­nel­maa hai­tan­nut tah­riin­tu­nut mek­ko­kaan, sil­lä vat­sa kai­pa­si täy­tet­tä. Päi­vä oli pe­las­tet­tu.

Tuu­lia Mar­ja­nen
ku­va­tai­tei­li­ja,
joka kä­sit­te­lee ar­jen
ko­miik­kaa
vä­rik­käi­den hah­mo­jen kaut­ta