Aa­mu­leh­des­sä oli 15.2.25 Sih­don piir­ros, joka si­säl­si seu­raa­van teks­tin: "Em­ma eli yk­si­ös­sään pit­kän ja pit­käs­ty­neen elä­män. Kai­paa­maan jäi­vät lä­hei­set: etä­päi­vä­toi­min­nan tab­let­ti ja kaup­pa­ro­bot­ti."

Olen tie­toi­ses­ti väl­tel­lyt po­li­tiik­kaan sot­keu­tu­mis­ta, mut­ta tämä kuva ja teks­ti he­rät­ti­vät ja ra­vis­te­li­vat to­den te­ol­la. Ku­vas­sa ol­laan ar­kun ää­rel­lä ja pap­pi pi­tää pu­het­ta edes­men­neen hau­ta­jai­sis­sa. Olem­me­ko jo näin pit­käl­lä? Mi­ten voi­daan olet­taa, et­tä van­hem­pi su­ku­pol­vi sel­vi­tyi­si yhä li­sään­ty­vän tie­to­ko­ne- ja di­gi­maa­il­man kans­sa? Mis­sä olem­me teh­neet näin rat­kai­se­van vir­heen ja unoh­ta­neet in­hi­mil­li­syy­den?

Toi­saal­ta aja­tuk­se­ni ovat sii­nä si­suk­kuu­des­sa, jota men­neet su­ku­pol­vet ovat osoit­ta­neet. Toi­vot­ta­vas­ti sitä on vä­hän myös meis­sä ny­kyi­sis­sä su­ku­pol­vis­sa. Tu­le­va­na Si­sun ja On­nin päi­vä­nä voim­me juh­lis­taa pait­si suo­ma­lais­ta kult­tuu­ria, niin koko suo­ma­lais­ta elä­män­ta­paa, jo­hon si­säl­tyy pal­jon si­sua, mut­ta myös on­nea.

Jäl­leen ker­ran on hyvä pa­la­ta to­si­a­si­oi­den ää­rel­le, lait­taa ar­vot niil­le kuu­lu­vaan tär­keys­jär­jes­tyk­seen. Si­sun ja on­nen sym­bo­loi­ma kan­sa pys­tyy pa­rem­paan kuin mitä piir­ros­ku­vas­sa tuo­daan esil­le.

Kii­tos kai­kil­le niil­le, jot­ka sy­dä­mes­tän­ne teet­te ih­mis­ten elä­mäs­tä pa­rem­paa ja hel­pom­paa! En ha­lun­nut te­ke­viä kä­siä syyt­tää. Ha­lu­sin vain ava­ta sil­miä.

Tuu­la Jo­ki­nen